Edullisemmuussääntö työoikeudellisena periaatteena
Työoikeudellinen edullisemmuussääntö on mahdollista määritellä esimerkiksi seuraavalla tavalla:
jos etusijajärjestyksen mukaan samasta asiasta on työsuhteessa pätevästi voimassa erisisältöisiä säännöksiä (normeja), ei valita näistä noudatettavaksi hierarkiassa korkeimmalla sijalla olevaa normia vaan se, joka johtaa työntekijälle edullisimpaan lopputulokseen. (Kairinen et al. Työoikeus. Alma Talent. Helsinki 2018. s. 97)
Edullisemmuussääntöä voidaan siten pitää suorana sovelluksena työoikeudellisen sääntelyn työntekijän suojeluperiaatteesta ja edelleen sääntelyn viime kädessä sosiaalipoliittisista tavoitteista.
Edullisemmuussäännön soveltaminen saattaakin johtaa useille muille oikeudenaloille sangen vieraisiin sovellutuksiin asioiden ratkaisemiseen käytettävän säännösaineiston hierarkiatasojen välisen vuorovaikutuksen osalta. Esimerkiksi työpaikan yleisen käytännön, jonka voidaan katsoa vakiintuneen työpaikalla solmittujen työsopimusten osaksi vastoin itse työsopimusten sanamuotoa, on edelleen mahdollista ohittaa edullisemmuussäännön johdosta käytäntöä objektiivisesti työntekijälle heikommat normaalisitovan työehtosopimuksen ehdot. Viime kädessä edullisemmuussäännön soveltamista rajoittavat lähinnä työsopimuslain syrjintäkieltosäännösten kaltaiset ehdottomat lain säännökset.
Vaikka edullisemmuussäännön soveltamisala on siis laaja, koska sääntö on voimassa ainoastaan periaatteena eikä siitä siten ole työoikeudellisessa säädösaineistossa pakottavaa säännöstä tai määräystä, edullisemmuussäännöstä on katsottu olevan mahdollista sopia toisin ainakin työehtosopimuksin.
KKO 2022:45
Ratkaisussa KKO 2022:45 oli kysymys erillisillä työehtosopimuksilla ja niiden työaikaa pidentävillä ehdoilla implementoidun ns. kiky-sopimuksen työsopimuksilla sovittuja ehtoja heikentävän vaikutuksen hyväksyttävyydestä edullisemmuussäännön näkökulmasta.
1. A:n ja yhtiön välillä 22.1.2014 solmitussa työsopimuksessa A:n säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Niiltä osin kuin työsuhteen ehdoista ei ollut sovittu työsopimuksessa, oli työsopimuksen mukaan noudatettava suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusta, johon A ja yhtiö olivat sidottuja myös työehtosopimuslain nojalla. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen vuonna 2016 sopiman kilpailukykysopimuksen (ns. kiky-sopimus) johdosta työehtosopimukseen oli otettu määräys, jonka mukaan ylempien toimihenkilöiden työaikaa pidennettiin 24 tunnilla vuodessa ansiotasoa muuttamatta.
2. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, voitiinko A:n viikoittaista työaikaa pidentää puolella tunnilla työsopimuksessa sovitusta myöhemmin voimaan tulleen työehtosopimuksen määräyksen johdosta.
Kuten Korkein oikeus ratkaisussaan toteaa, edullisemmuussääntö on tullut vahvistetuksi sen itsensä omaksumassa käytännössä, mutta
Korkein oikeus ei ole kuitenkaan aikaisemmin ottanut kantaa siihen, voidaanko työehtosopimuksella heikentää työntekijän työsopimuksella sovittuja ehtoja.
Työtuomioistuimen käytännössä edullisemmuussäännön sivuuttamiseen työehtosopimuksin on kuitenkin suhtauduttu hyväksyvästi edellyttäen, ettei työehtosopimuksella puututa jo erääntyneisiin saataviin. Vastaavasti oikeuskirjallisuudessa on pidetty mahdollisena heikentää työehtosopimuksella työntekijöiden työsopimusperusteisia etuja, mikäli työehtosopimuksella on nimenomaisesti tarkoitettu sopia työehtosopimusmääräyksistä työsopimuksissa noudatettavina enimmäisehtoina.
Korkein oikeus katsoikin, ettei työehtosopimuslain sanamuoto asettanut estettä sopia työehtosopimuksella työsuhteissa noudatettavista ehdoista enimmäisehtoina edullisemmuussäännön vahvasta asemasta huolimatta. Edelleen estettä ei ollut sillekään, että työehtosopimuksella heikennettiin jo solmittujen työsopimusten ehtoja. Puuttuminen työehtosopimuksella jo erääntyneisiin työsopimusperusteisiin saataviin oli sen sijaan vastoin perustuslain omaisuudensuojasäännöstä. Edelleen Korkein oikeus katsoi, ettei työehtosopimuksella ollut sallittua olennaisella tavalla huonontaa työntekijöille työsopimuksilla sovittuja ehtoja.
Edellytyksenä, että työehtosopimuksella voitiin katsoa tarkoitetun sopia työnsuhteissa noudatetuista enimmäisehdoista, osapuolten nimenomaisen tarkoituksen oli lisäksi käytävä selvästi ilmi työehtosopimuksesta tai oltava muutoin ilmeinen. Käsillä olevassa asiassa pidettiin ilmeisenä, että sopijapuolten oli tarkoitus työehtosopimuksella sopia työsuhteissa noudatettavista enimmäisehdoista tätä nimenomaisesti ilmaisevan sopimusehdon puutteesta huolimatta. Edelleen työehtosopimuksen ei katsottu heikentäneen kantajan työsopimusehtoja niin olennaisella tavalla, että tätä olisi voitu pitää kohtuuttomana. Näin ollen kantaja ei ollut oikeutettu kanteessa vaatimiinsa palkkasaataviin.
Päätelmiä
Vaikka ratkaisua KKO 2022:45 voidaan tietyssä mielessä pitää käytännön elämän realiteettien sanelemana, voidaan ratkaisua tästä huolimatta pitää merkittävänä sen johdosta, että kyseessä on ensimmäinen korkeimman oikeuden kannanotto työehtosopimuksella toteutettujen työsopimustason ehtojen heikentämisen hyväksyttävyydestä ja siten edullisemmuussäännön työehtosopimusoikeudellisista rajoista. Edelleen ratkaisusta on lisäksi luettavissa ainakin joitain oikeusohjeita sen suhteen, millä ehdoilla tällainen työsopimustason ehtojen heikennys on mahdollinen.
Ensinnäkin ratkaisu legalisoi lähinnä oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannan, että tarkoituksen sopia työehtosopimuksella noudatetuista ehdoista enimmäisehtoina on oltava tavalla tai toisella nimenomainen. Toisekseen Korkein katsoi, ettei tällöinkään työehtosopimuksella ollut mahdollista huonontaa työsopimuksella sovittuja ehtoja olennaisesti.
Helsingissä 9.12.2022
Juhamatti Rainekari