Työnantajan liikesalaisuuksien suojasta työsuhteen päättymisen jälkeen

Työntekijän työsuhteen kestäessä työntekijä on työsopimuslain 3 luvun 3 §:n nojalla suoraan lain nojalla kielletty harjoittamasta kilpailevaa toimintaa. Työsuhteen aikana työntekijältä on vastaavasti kielletty työnantajan liikesalaisuuksien ilmaiseminen lain 3 luvun 4 §:n nojalla.

Työsuhteen päättymisen jälkeen työntekijä voi rikoslain 30 luvun 5 §:n nojalla olla vastuuvelvollinen liikesalaisuuksien oikeudettomasta käytöstä tai ilmaisemisesta kaksi vuotta työsuhteen päättymisestä lukien. Lähtökohtaisesti oikeudetonta on kaiken työnantajan liikesalaisuudeksi luokiteltavan tiedon ilmaiseminen riippumatta siitä, onko työntekijä alun perin ollut oikeutettu saamaan tiedon haltuunsa. Ainoastaan liikesalaisuuden haltija voi määrätä tiedon luovuttamisesta kolmannelle.

Rikosoikeudellisessa kontekstissa on lain valmisteluasiakirjoissa tulkintasäännöksi esitetty seuraavaa:

Esimerkiksi silloin, kun tieto on tallennetussa muodossa, asiakirjassa tai sähköisenä, on yleensä kyse liikesalaisuuksista. Puhtaan ammattitaidon käyttämisestä lienee yleensä kysymys vain silloin, kun tieto siirtyy työntekijän muistissa.[1] 

Työsuhteen päättymisen jälkeen tapahtuvasta liikesalaisuuden hyväksikäytöstä voi olla varsin vaikea saada näyttöä, mikäli liikesalaisuudet ovat siirtyneet kolmannelle osapuolelle työntekijän muistin välityksellä.

Myöskään salassapitosopimuksella ei ole välttämättä mahdollista täsmentää työntekijän ammattitaidon ja aiemman työnantajan liikesalaisuuksien välistä suhdetta. Liikesalaisuuksien ja ammattitaidon välinen rajanveto on ylipäätään oikeudenalan vaikeimpia tulkintakysymyksiä. Rajanvedosta on lain valmisteluasiakirjoissa todettu seuraavaa:

Arvioitaessa tiedon luonnetta liikesalaisuutena tai henkilön ammattitaitona, huomioon voitaisiin ottaa muun muassa se, onko kysymys muistinvaraisesta vai tallenteena tai kirjallisessa muodossa olevasta tiedosta, tiedon yksityiskohtaisuus ja tiedon yrityskohtaisuus eli se, onko tieto tunnettu laajemmin kyseisellä toimialalla toimivissa yrityksissä.[2]

Salassapitosopimus työsuhteen jälkeistä aikaa koskien on sinänsä mahdollista ja suotavaa solmia työntekijän kanssa. Selvää on toisaalta myös, ettei salassapitosopimuksella voida sopia kiellosta hyödyntää työntekijän ammattitaitoa niin laajasti, että kyseessä olisi tosiasiallisesti kilpailukielto.

Tämän johdosta voi olla yksinkertaisempaa solmia työsuhteen päättymisen jälkeistä aikaa koskeva kaiken kilpailevan toiminnan kieltävä sopimus. Näin vältetään hankalat tulkintakysymykset tiedon luonteesta. Lisäksi entisen työntekijän kilpaileva toiminta on yksinkertaista todentaa, eikä näyttöä erillisestä työnantajan liikesalaisuuden hyödyntämisestä ole tarvetta esittää.

Kilpailukieltosopimuksella ja salassapitosopimuksella on kuitenkin huomattavia eroja perusoikeusliitännäisyytensä osalta. Perustuslain 18 §:n mukaisesti

Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.

Sopimusperusteisesti asetettu kilpailukielto rajoittaa mainitun perusoikeuden käyttämistä. Tämän johdosta kilpailukieltosopimusten sallittavuus on merkittävästi salassapitosopimuksia rajoitetumpaa.

Kilpailukieltosopimuksen solmimisen hyväksyttävyyttä ja sopimuksen sisältöä koskevat työsopimuslain 3 luvun 5 §:ssä määritellyt ehdot.

Lain 3 luvun 5 §:n 1 momentin mukaisesti sopimus on solmittavissa erityisen painavasta syystä ja 2 momentin mukaisesti

erityistä painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan toiminnan laatu ja sellainen suojan tarve, joka johtuu liikesalaisuuden säilyttämisestä tai työnantajan työntekijälle järjestämästä erityiskoulutuksesta, samoin kuin työntekijän asema ja tehtävät sekä muut vastaavat seikat. 

Painavan syyn arvioinnissa kiinnitetään siten erityistä huomiota työntekijän asemaan ja mahdollisuuksiin tässä asemassa tulla tietoiseksi työnantajan liikesalaisuuksista. Liikesalaisuudeksi voi tulla arvioiduksi viime kädessä mikä tahansa tieto, jota ei ole pidettävissä julkisena ja jolla voi olla taloudellista arvoa.

Arviointia on tehty tuoreessa Helsingin hovioikeuden 8.6.2023 antamassa ratkaisussa 872 dnro S 21/2323. Asiassa yhtiö vaati sen ja yhtiön entisen työntekijän välisen kilpailukieltosopimuksen vahvistamista päteväksi ja entisen työntekijän velvoittamista sopimuksen mukaisen sopimussakon suoritukseen.

Hovioikeus totesi seuraavaa:

Työsopimuksen ehtojen, organisaatiosta esitetyn tai asianosaisten kertomankaan perusteella ei ole pääteltävissä, että kyse olisi ollut johtotehtävistä. Näistä syistä hovioikeus toteaa, ettei yhtiö ole näyttänyt sellaista erityistä syytä, jonka perusteella sillä olisi ollut tarve L:n aseman ja työtehtävien perusteella tehdä kilpailukieltosopimus L:n aloittaessa palvelupäällikön tehtävässä 1.10.2019. 

[…]

Hovioikeus on edellä kerrotuin tavoin katsonut yhtiön toiminnassa olleen liikesalaisuuksiksi katsottavia tietoja. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden johtopäätöksen (tuomio s. 10) siitä, että L on asemansa perusteella saanut näitä tietoja. L:n asema yhtiössä on siten ollut merkittävä.

[…]

L:n ei ole näytetty saaneen haltuunsa niin kattavasti sellaisia tietoja yhtiön liikesalaisuuksista, että hänen tietämyksellään yhtiön kilpailuasema olisi voinut vaarantua. L:n aseman tai työtehtävien perusteella erityisiä syitä kilpailukieltosopimukselle myöskään työsuhdetta päätettäessä ei ole osoitettu.

Yhtiö on myös turvannut suojattavia tietoja paitsi kilpailukieltosopimuksella myös samaan aikaan solmitulla salassapitosopimuksella (V1), jossa on muun ohella sovittu seuraamuksista sopimuksen mahdollisesta rikkomisesta.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, ettei kilpailukieltosopimuksen käyttämiselle ole ollut erityisen painavaa syytä. Käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei siten ole aihetta.

Hovioikeus oli siten katsonut merkityksellisiksi sen, että yhtiöllä oli toiminnassaan liikesalaisuuksia ja työntekijällä oli pääsy liikesalaisuuksiksi luokiteltaviin tietoihin. Toisin sanoen kilpailukiellon hyväksyttävyyden perusteeksi asetettiin nimenomaan liikesalaisuuksien suojaaminen.[3]

Toisaalta saadun tiedon määrä ja laatu eivät puoltaneet painavan syyn käsillä oloa, koska samojen osapuolten välillä oli solmittu myös salassapitosopimus.

Yleisellä tasolla sekä salassapitosopimuksen että kilpailukieltosopimuksen solmimista ei voitane pitää kilpailukieltosopimuksen pätevyyttä vastaan puhuvana seikkana. Yhtiön halutessa solmia kilpailukieltosopimuksen, ei voida pitää perusteltuna, että yhtiön olisi suositeltavaa jättää samanaikaisesti solmimatta salassapitosopimusta.

Jossain määrin erikoisena hovioikeuden perusteluissa voidaankin pitää sitä seikkaa, että yhtiön pyrkiminen suojaamaan liikesalaisuuttaan useilla mekanismeilla, katsottiin hovioikeuden päättelyssä perusteena sille, että yhtiö oli oikeutettu vähäisempään suojaan.

Toisaalta voinee esittää arvion, ettei hovioikeus tarkoittanut asiassa esittää yleistettävissä olevaa oikeusohjetta, vaan perustelu on tarkoitettu korostetun tapauskohtaiseksi. Koska liikesalaisuuksien määrä ja laatu eivät olleet tapauksessa merkittäviä, tulivat ne jo riittävästi suojatuiksi salassapitosopimuksella.

Yhtä kaikki ratkaisusta ilmenee, että ainakin kyseisessä tapauksessa kilpailukieltosopimuksen hyväksyminen edellytti muun ohella varsin merkittävää asemaa yhtiössä. Huomionarvoista on toisaalta se, että kysymys oli siivousalan yrityksestä. Kyseisen toimialan yritysten toiminta ei ole lähtökohtaisesti tuotekehitykseen perustuvaa.

On siten ilmeistä, että kilpailukieltosopimuksen solmineen henkilön asema vaikuttaa kokonaisarviointiin toimialakohtaisesti, johon seikkaan myös lain valmisteluasiakirjoissa viitataan:

Sopimusten tekeminen olisi sallittavampaa sellaisissa työtehtävissä, joissa tiedon nopea uudistuminen ja tekniikan kehittyminen ovat tuotantotoiminnan olennaisia tekijöitä.[4]

Toisin sanoen kilpailukieltosopimus voi olla perusteltu myös tuotekehitykseen perustumattomilla toimialoilla, mutta tällöin hyväksyttävyys edellyttänee merkittävästi korkeampaa asemaa yhtiön hierarkiassa.

Lopulta on kiinnitettävä huomiota mahdollisuuteen, että sinänsä työntekijäasemassa oleva henkilö solmii kilpailukieltosopimuksen osana osakassopimusta. Ei ole poikkeuksellista, että työntekijöitä sitoutetaan yhtiöön tarjoamalle heille vähemmistöosakkuutta yhtiössä. Osakkuuden edellytyksenä voi olla edelleen osakassopimukseen sitoutuminen.

Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin lähtökohtaisesti katsottu, ettei osakassopimuksella ole mahdollista kiertää työsopimuslain pakottavaa sääntelyä:

Osakassopimuksen kilpailukieltoehdon sitovuus on joko–tai-kysymys. Jos osakkeenomistajan ja yhtiön välinen suhde ei täytä työsopimuslain tunnusmerkkejä, osakassopimuksen kilpailukieltomääräys sitoo osakkeenomistajaa OikTL 38 §:n asettamissa rajoissa. Jos taas työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät, työsopimuslain säännöksiä ei voida sivuuttaa kilpailukieltoehdon sitovuusarvioinnissa. Tästä syystä kilpailukieltoehto ei voi sitoa siihen sitoutunutta esimerkiksi kahdessa eri roolissa – yhtäältä osakkeenomistajana, toisaalta työntekijänä. Tämä näet johtaisi tosiasiallisesti työsopimuslain pakottavien säännösten sivuuttamiseen.[5] 

Mikäli osakassopimus voisi sitoa työntekijäasemassa olevaa osakasta itsenäisesti, olisi työsopimuslain pakottavaa sääntelyä triviaalin helppoa kiertää. Työntekijäasemassa olevalle henkilölle olisi mahdollista esimerkiksi luovuttaa nimellinen määrä yhtiön osakkeita, joiden omistamisen ehtona olisi kilpailukieltoehdon sisältävän osakassopimuksen allekirjoittaminen. Tätä olisi varsin vaikea pitää hyväksyttävänä työoikeudellisen sääntelyn tavoitteita silmällä pitäen.

Kanta on saanut vahvistuksensa Helsingin hovioikeuden päivämäärällä 17.3.2015 asiassa S 13/3087 antamassa ratkaisussa. Asiassa osakassopimukseen perustuvaa kilpailukieltoa ei katsottu sitovaksi kuutta kuukautta ylittäviltä osin. Työntekijäosakas oli omistanut yhtiön osakekannasta 0,1 prosenttia ja myös pyrkinyt myymään omistuksensa työsuhteen päätyttyä yhtiön enemmistöosakkeenomistajalle.

Työntekijän puhtaasti nimellinen osakeomistus ei siten voi johtaa osakassopimuksen sitovuuteen työsopimuslain sääntelystä poikkeavin ehdoin. Asia voi kuitenkin muuttua verraten kompleksiseksi tilanteissa, joissa henkilön työntekijästatus ei ole selvä.

Työoikeudellisen sääntelyn soveltamisala riippuu työsuhteen tunnusmerkistön täyttymisestä. Toisin sanoen henkilön on mahdollista katsoa olevan työsuhteessa ilman nimenomaista työsopimusta tai toisaalta myös sellaisen sopimuksen perusteella, jossa on sovittu muunlaisesta yhteistoimintajärjestelystä. Esimerkiksi osakassopimus voi olla asiallisesti ottaen työsopimus, jos osakassopimuksessa on määritetty osakastyöntekijän työnteon keskeiset ehdot ja työsuhteen tunnusmerkistö muutoinkin täyttyy.

Hankaliin tulkintaongelmiin voidaan kuitenkin päätyä tilanteissa, joissa työntekijän osakeomistus yhtiössä on merkittävä. Edelleen omistuksen merkittävyys on viime kädessä arvioita tapauskohtaisesti. Osakeomistuksen merkittävyys on nimittäin relevanttia ensisijaisesti sen ratkaisemiseksi, toimiiko työntekijäosakas yhtiössä työnantajan johdon ja valvonnan alaisena.

Mikäli kaikki osakkaat ovat yhtiössä osakeomistuksensa osalta tasavertaisessa asemassa, voinee vähäisempikin osakeomistus olla riittävä siihen, että työtä katsotaan tehdyn yrittäjänä. Toisaalta mikäli yksi osakas on yhtiössä enemmistöosakkeenomistajan asemassa, voinee osakeomistus olla varsin merkittävää ilman, että vähemmistöosakkeenomistajalla olisi mitään tosiasiallista määräysvaltaa yhtiön toimintaan. Yleispätevää sääntöä osakeomistuksen merkittävyyden raja-arvoista on vaikea antaa, vaan asia on ratkaistava kokonaisharkinnalla.

Juhamatti Rainekari

[1] HE 53/2002 vp. s. 16.

[2] HE 49/2018 vp. s. 83.

[3] Liikesalaisuuksien suojaaminen ei sinänsä ole ainoa mahdollinen kilpailukieltosopimuksen hyväksyttävyyden kriteeri, joskin käytännössä todennäköisesti tyypillisin.

[4] HE 157/2000 vp. s. 82.

[5] Pönkä, Ville: Osakassopimuksen suhde työlainsäädäntöön ja erityisesti työsopimuslaissa tarkoitettuun kilpailukieltosopimukseen. Lakimies 1/2011. s. 64–81. s. 72.

Työoikeudellinen edullisemmuussääntö ratkaisun KKO 2022:45 valossa

Edullisemmuussääntö työoikeudellisena periaatteena

Työoikeudellinen edullisemmuussääntö on mahdollista määritellä esimerkiksi seuraavalla tavalla: 

jos etusijajärjestyksen mukaan samasta asiasta on työsuhteessa pätevästi voimassa erisisältöisiä säännöksiä (normeja), ei valita näistä noudatettavaksi hierarkiassa korkeimmalla sijalla olevaa normia vaan se, joka johtaa työntekijälle edullisimpaan lopputulokseen. (Kairinen et al. Työoikeus. Alma Talent. Helsinki 2018. s. 97) 

Edullisemmuussääntöä voidaan siten pitää suorana sovelluksena työoikeudellisen sääntelyn työntekijän suojeluperiaatteesta ja edelleen sääntelyn viime kädessä sosiaalipoliittisista tavoitteista. 

Edullisemmuussäännön soveltaminen saattaakin johtaa useille muille oikeudenaloille sangen vieraisiin sovellutuksiin asioiden ratkaisemiseen käytettävän säännösaineiston hierarkiatasojen välisen vuorovaikutuksen osalta. Esimerkiksi työpaikan yleisen käytännön, jonka voidaan katsoa vakiintuneen työpaikalla solmittujen työsopimusten osaksi vastoin itse työsopimusten sanamuotoa, on edelleen mahdollista ohittaa edullisemmuussäännön johdosta käytäntöä objektiivisesti työntekijälle heikommat normaalisitovan työehtosopimuksen ehdot. Viime kädessä edullisemmuussäännön soveltamista rajoittavat lähinnä työsopimuslain syrjintäkieltosäännösten kaltaiset ehdottomat lain säännökset.

Vaikka edullisemmuussäännön soveltamisala on siis laaja, koska sääntö on voimassa ainoastaan periaatteena eikä siitä siten ole työoikeudellisessa säädösaineistossa pakottavaa säännöstä tai määräystä, edullisemmuussäännöstä on katsottu olevan mahdollista sopia toisin ainakin työehtosopimuksin. 

KKO 2022:45

Ratkaisussa KKO 2022:45 oli kysymys erillisillä työehtosopimuksilla ja niiden työaikaa pidentävillä ehdoilla implementoidun ns. kiky-sopimuksen työsopimuksilla sovittuja ehtoja heikentävän vaikutuksen hyväksyttävyydestä edullisemmuussäännön näkökulmasta. 

1. A:n ja yhtiön välillä 22.1.2014 solmitussa työsopimuksessa A:n säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Niiltä osin kuin työsuhteen ehdoista ei ollut sovittu työsopimuksessa, oli työsopimuksen mukaan noudatettava suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusta, johon A ja yhtiö olivat sidottuja myös työehtosopimuslain nojalla. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen vuonna 2016 sopiman kilpailukykysopimuksen (ns. kiky-sopimus) johdosta työehtosopimukseen oli otettu määräys, jonka mukaan ylempien toimihenkilöiden työaikaa pidennettiin 24 tunnilla vuodessa ansiotasoa muuttamatta. 

2. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, voitiinko A:n viikoittaista työaikaa pidentää puolella tunnilla työsopimuksessa sovitusta myöhemmin voimaan tulleen työehtosopimuksen määräyksen johdosta. 

Kuten Korkein oikeus ratkaisussaan toteaa, edullisemmuussääntö on tullut vahvistetuksi sen itsensä omaksumassa käytännössä, mutta

Korkein oikeus ei ole kuitenkaan aikaisemmin ottanut kantaa siihen, voidaanko työehtosopimuksella heikentää työntekijän työsopimuksella sovittuja ehtoja. 

Työtuomioistuimen käytännössä edullisemmuussäännön sivuuttamiseen työehtosopimuksin on kuitenkin suhtauduttu hyväksyvästi edellyttäen, ettei työehtosopimuksella puututa jo erääntyneisiin saataviin. Vastaavasti oikeuskirjallisuudessa on pidetty mahdollisena heikentää työehtosopimuksella työntekijöiden työsopimusperusteisia etuja, mikäli työehtosopimuksella on nimenomaisesti tarkoitettu sopia työehtosopimusmääräyksistä työsopimuksissa noudatettavina enimmäisehtoina.

Korkein oikeus katsoikin, ettei työehtosopimuslain sanamuoto asettanut estettä sopia työehtosopimuksella työsuhteissa noudatettavista ehdoista enimmäisehtoina edullisemmuussäännön vahvasta asemasta huolimatta. Edelleen estettä ei ollut sillekään, että työehtosopimuksella heikennettiin jo solmittujen työsopimusten ehtoja. Puuttuminen työehtosopimuksella jo erääntyneisiin työsopimusperusteisiin saataviin oli sen sijaan vastoin perustuslain omaisuudensuojasäännöstä. Edelleen Korkein oikeus katsoi, ettei työehtosopimuksella ollut sallittua olennaisella tavalla huonontaa työntekijöille työsopimuksilla sovittuja ehtoja.

Edellytyksenä, että työehtosopimuksella voitiin katsoa tarkoitetun sopia työnsuhteissa noudatetuista enimmäisehdoista, osapuolten nimenomaisen tarkoituksen oli lisäksi käytävä selvästi ilmi työehtosopimuksesta tai oltava muutoin ilmeinen. Käsillä olevassa asiassa pidettiin ilmeisenä, että sopijapuolten oli tarkoitus työehtosopimuksella sopia työsuhteissa noudatettavista enimmäisehdoista tätä nimenomaisesti ilmaisevan sopimusehdon puutteesta huolimatta. Edelleen työehtosopimuksen ei katsottu heikentäneen kantajan työsopimusehtoja niin olennaisella tavalla, että tätä olisi voitu pitää kohtuuttomana. Näin ollen kantaja ei ollut oikeutettu kanteessa vaatimiinsa palkkasaataviin.

Päätelmiä

Vaikka ratkaisua KKO 2022:45 voidaan tietyssä mielessä pitää käytännön elämän realiteettien sanelemana, voidaan ratkaisua tästä huolimatta pitää merkittävänä sen johdosta, että kyseessä on ensimmäinen korkeimman oikeuden kannanotto työehtosopimuksella toteutettujen työsopimustason ehtojen heikentämisen hyväksyttävyydestä ja siten edullisemmuussäännön työehtosopimusoikeudellisista rajoista. Edelleen ratkaisusta on lisäksi luettavissa ainakin joitain oikeusohjeita sen suhteen, millä ehdoilla tällainen työsopimustason ehtojen heikennys on mahdollinen.

Ensinnäkin ratkaisu legalisoi lähinnä oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannan, että tarkoituksen sopia työehtosopimuksella noudatetuista ehdoista enimmäisehtoina on oltava tavalla tai toisella nimenomainen. Toisekseen Korkein katsoi, ettei tällöinkään työehtosopimuksella ollut mahdollista huonontaa työsopimuksella sovittuja ehtoja olennaisesti. 

Helsingissä 9.12.2022

Juhamatti Rainekari

Autokaupan purkaminen tiedonantovirheen seuraamuksena

Autokauppaa tehtäessä on tärkeää, että myyjä antaa totuudenmukaisesti auton käyttöön vaikuttavat ja muutoin auton ominaisuuksia koskevat tiedot. Kun autoliike myy auton kuluttajalle, sovelletaan kauppaan kuluttajansuojalain säännöksiä tavaran kaupasta.

Kuluttajansuojalain mukaan tavaran tulee vastata niitä tietoja tavaran ominaisuuksista tai käytöstä, jotka ostajalle on annettu tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa. Jos tavara ei vastaa annettuja tietoja, myyjä voi vapautua virhevastuusta vain, jos hän osoittaa, että hän ei ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla selvillä annetuista tiedoista. Vapautuminen on mahdollista vaihtoehtoisesti osoittamalla, että tiedot eivät ole voineet vaikuttaa kauppaan tai että tiedot on ajoissa selkeällä tavalla oikaistu.

Tiedonantovirheeksi voidaan kuluttajankaupassa katsoa esimerkiksi se, että auton myynti-ilmoituksessa on mainittu huoltokirja, mutta ostajalle on jätetty kertomatta, että huoltokirja on puutteellinen. Huoltokirjan mainitseminen myynti-ilmoituksessa antaa kuluttajalle aiheen olettaa, että auton kaikki määräaikaishuollot on tehty autonvalmistajan määrittelemän huolto-ohjelman mukaisesti. Jos huoltoja ei ole asianmukaisesti merkitty huoltokirjaan, asiasta tulee kertoa ostajalle selkeällä tavalla ennen kaupan päättämistä.

Tiedonantovirheen voi muodostaa myös se, että autoa ei ole huollettu huolto-ohjelman mukaisesti. Erityisesti auton markkinoiminen ostajalle huoltokirjalla varustettuna voi antaa ostajalle syyn luottaa siihen, että auto on asianmukaisesti huollettu. Jos tämän lisäksi auton kauppahinta vastaa asianmukaisesti huolletun auton hintaa, ei ostajalla todennäköisesti ole tilanteessa velvollisuutta ryhtyä tarkemmin selvittämään auton huoltohistoriaa. Puutteellinen huoltohistoria on seikka, jolla voi olla vaikutusta kaupasta päättämiseen ja ajoneuvon arvoon.

Näyttötaakka siitä, että ostajalle on annettu oikeat tiedot, on myyjällä. Ostajalla ei ole erityistä tavaran ennakkotarkastusvelvollisuutta, vaan hänellä on oikeus luottaa myyjän autosta antamiin tietoihin.

Ostajan reklamoinnin jälkeen myyjä saa oikaista virheen, vaikka ostaja ei vaatisi virheen korjaamista tai virheettömän tavaran toimittamista. Toisinaan virheen korjaaminen tai virheettömän tavaran toimittaminen ei voi tulla kysymykseen. Esimerkiksi auton huoltohistoriasta annettu virheellinen tai puutteellinen tieto on virhe, jota myyjä ei voi oikaista.

Mikäli virheen oikaiseminen tai virheettömän tavaran toimittaminen ei ole mahdollista tai mikäli myyjä ei suorita virheen oikaisua kohtuullisen ajan kuluessa, voi ostaja vaatia virhettä vastaavaa hinnanalennusta tai purkaa kaupan, paitsi jos virhe on vähäinen. Kynnys hinnanalennukselle on siten matalampi kuin kaupan purulla. Jos ostajalla on oikeus kaupan purkuun, hänellä on aina oikeus valita sen sijasta hinnanalennus.

Virheen vähäisyyttä arvioitaessa on punnittava keskenään virheen vähäisyyttä vastaan puhuvia seikkoja ja toisaalta virheen vähäisyyttä puoltavia seikkoja.

Virheen vähäisyyttä vastaan puhuu esimerkiksi auton puutteellisen huoltohistorian tapauksessa se, että ostajalle aiheutuu riski auton rikkoontumisesta laiminlyötyjen huoltojen vuoksi. Erityisesti uudehkojen ja kalliiden ns. premium-autojen korjauskustannukset voivat olla kalliita, mikä voi merkitä, ettei virhe ole vähäinen. Lisäksi arvioinnissa merkitystä on puutteellisen huoltohistorian vaikutuksella auton jälleenmyyntiarvoon.

Kun on kyse puutteellisesta huoltohistoriasta ja tästä annetuista virheellisistä tai puutteellisista tiedoista, virheen vähäisyyttä osoittaa esimerkiksi se, että autossa ei ole tiedossa olevia vikoja tai että sitä on voitu käyttää tavanomaisella tavalla.

Jos asiaa kokonaisuutena arvioiden eri seikat puoltavat sitä, ettei virhe ole vähäinen, on ostajalla oikeus kaupan purkuun.

Kun autokauppa puretaan, tulee ostajan suorittaa myyjälle kohtuullinen korvaus auton käyttöhyödystä. Tämä tarkoittaa, että ostajan on korvattava autolla ajamiensa kilometrien mukaisesti saamansa hyöty.

Jotta ostajalla olisi oikeus vedota virheeseen kaupan purkamiseksi, hänen tulee tavallisesti reklamoida eli ilmoittaa virheestä myyjälle kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai hänen olisi pitänyt se havaita.

Helsingissä 23.12.2021

Mikael Kotka

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut koskien koronaviruspandemiaa ja sopimusten peruuttamista

Kuluttajariitalautakunta on 6.5.2021 antanut kaksi koronavirukseen liittyvää ratkaisua: ensimmäinen ratkaisu koskee majoituspalvelun peruuttamista koronaviruksen vuoksi ja sopimusehtojen kohtuuttomuutta (D/2739/35/2020) ja toinen ratkaisu koskee koiranäyttelyn peruuttamista koronaviruksen vuoksi ja ilmoittautumismaksun palautusta (D/1784/36/2020).

Ensimmäisessä tapauksessa on kyse kuluttajan oikeudesta peruuttaa Ylläksen hiihtokeskuksen laskettelurinteessä sijaitseva majoitus. Kuluttaja on vaatinut majoituspalvelusta maksamansa hinnan palauttamista kokonaisuudessaan vedoten Uudenmaan alueen liikkumisrajoituksiin sekä siihen, että majoituspalvelu ei olisi Ylläksen rinteiden sulkeuduttua vastannut sovittua. Osapuolet ovat erimielisiä peruuttamisen syistä, peruutushetkestä ja siitä, voiko elinkeinonharjoittaja kieltäytyä palauttamasta majoituksesta maksettua määrää sopimusehtojensa nojalla.

Kuluttaja oli sopinut 29.9.2019 elinkeinonharjoittajan kanssa majoituksesta Yllästunturilla 9.–13.4.2020. Majoituksen hinta neljältä vuorokaudelta oli yhteensä 1 190 euroa. Ylläksen hiihtokeskus tiedotti 20.3.2020 sulkevansa hissit koronaviruksen vuoksi 27.3.2020. Kuluttaja peruutti sopimuksen 21.3.2020. Majoitus peruutettiin ennen kuin liikkumista Uudenmaan rajojen yli oli rajoitettu 28.3.–19.4.2020. Elinkeinonharjoittaja on kieltäytynyt maksun palautuksesta vedoten sopimusehtoihinsa, joiden mukaan maksuja ei palauteta, jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 30 päivää ennen majoitusvarauksen alkamista.

Elinkeinonharjoittajan varaus- ja peruutusehdoissa todetaan, että jos varauksen alkamiseen on vähemmän kuin 30 päivää, varaus on sitova eikä peruutus tai mahdollisten maksujen palautus ole mahdollista. Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 30 päivää ennen varauksen alkamista perhepiirissä sattuneen vakavan sairaus- tai kuolemantapauksen johdosta, on asiakkaalla oikeus saada takaisin maksamansa summa vähennettynä 10 prosentilla. Tässä tapauksessa varauksen alkamiseen oli vähemmän kuin 30 päivää eikä käsillä ollut perheenjäsenen vakava sairastuminen tai kuolemantapaus ennen varauksen alkamista. Kuluttajariitalautakunta toteaa, että kuluttajan majoituksesta maksama määrä ei tapauksessa tule sopimusehtojen mukaan palautettavaksi miltään osin. Kuluttaja on pitänyt sopimusehtoja kohtuuttomina.

Kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n mukaan, jos kuluttajansuojalaissa tarkoitetun sopimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan sovitella, jollei 2 §:stä muuta johdu, tai se voidaan jättää huomioon ottamatta. Sopimuksen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä vallinneet olot ja, jollei 2 §:stä muuta johdu, olojen muuttuminen sekä muut seikat. Kohtuuttomuusarviointi on kokonaisharkintaa. Kohtuuttomuutta arvioitaessa merkitystä on esimerkiksi peruutuksen syyllä ja sen odottamattomuudella.

Elinkeinonharjoittajan mukaan kuluttaja olisi voinut käyttää majoituspalvelua normaalisti, eikä Ylläksen laskettelurinteistä vastaavan elinkeinonharjoittajan palveluilla ollut asiassa merkitystä. Kuluttaja katsoo, että palvelu ei rinnepalveluiden sulkeuduttua vastannut markkinoitua majoituspalvelua Ylläksen rinteessä. Kuluttajariitalautakunta pitää tapauksessa ilmeisenä, että Yllästunturin rinnepalvelut olivat kuluttajan hankkiman majoituksen kannalta keskeisessä asemassa, mikä vastasi myös majoituksen markkinoinnin perusteella välittynyttä käsitystä majoituksen pääasiallisesta käyttötarkoituksesta. Ylläksen rinnepalveluiden sulkeuduttua kuluttaja ei olisi koronaviruspandemian vuoksi voinut saada majoitussopimukseen välittömästi kytköksissä olevaa rinnepalvelua hyväkseen.

Sopimusta tehtäessä vallinneet olosuhteet olivat muuttuneet koronaviruspandemian vuoksi sopimuksen solmimisen jälkeen. Kyse on ollut kuluttajasta riippumattomasta olosuhteiden muuttumisesta, joka ei ollut sopimuksen solmimishetkellä osapuolten ennakoitavissa. Myös myöhemmin voimaan tulleet liikkumisrajoitukset olisivat tosiasiassa estäneet käyttämästä majoituspalvelua suunniteltuna ajankohtana, sillä kuluttaja ei olisi päässyt liikkumaan Uudenmaan ulkopuolelle. Kuluttajariitalautakunnan mukaan liikkumisrajoitukset on otettava huomioon kohtuullisuusarvioinnissa.

Kuluttajariitalautakunta katsoo, että majoituspalvelun peruuttamisehdot johtavat tässä tapauksessa kohtuuttomuuteen kuluttajan kannalta ja sopimusta tulee sovitella. Lautakunta pitää kohtuullisena, että kuluttajan vastattavaksi jää tässä tapauksessa puolet majoituksesta maksetusta määrästä. Elinkeinonharjoittajan tulee siten palauttaa kuluttajalle 595 euroa.'

Toisessa tapauksessa on kyse elinkeinonharjoittajan järjestämästä koiranäyttelystä, johon kuluttaja oli ilmoittautunut ja maksanut 101,90 euron ilmoittautumismaksun. Elinkeinonharjoittaja on peruuttanut koiranäyttelyn vedoten Suomen Kennelliitto ry:n ohjeeseen, jonka mukaan kaikki näyttelyt, kilpailut ja kokeet on peruttava koronavirustilanteen vuoksi. Elinkeinonharjoittaja palautti 101,90 euron ilmoittautumismaksusta kuluttajalle 69 euroa. Siitä, että elinkeinonharjoittajalla on oikeus pidättää osa ilmoittautumismaksusta näyttelyn peruuntuessa, ei ollut sovittu. Asiassa on riitaa siitä, onko elinkeinoharjoittajan palautettava ilmoittautumismaksu kokonaisuudessaan. Kuluttaja vaatii koko ilmoittautumismaksun palauttamista. Kuluttajan mukaan on kohtuutonta, että kolmasosa ilmoittautumismaksusta pidätettiin elinkeinonharjoittajan omien kulujen kattamiseksi.

Tässä tapauksessa elinkeinonharjoittaja ei ole voinut täyttää sopimusta ja tarjota kuluttajalle sovittua sekä maksettua palvelua. Kuluttajariitalautakunta toteaa, että kuluttajalla on oikeus saada palvelusta maksamansa hinta kokonaisuudessaan takaisin, jos elinkeinonharjoittaja ei täytä tai ei voi täyttää omaa suoritusvelvollisuuttaan ja tarjota kuluttajalle sovittua palvelua. Sama pätee myös silloin, kun sopimussuoritus estyy ylivoimaisen esteen, kuten koronaviruspandemian, vuoksi. Elinkeinonharjoittaja kantaa riskin siitä, ettei voi jostain syystä täyttää suoritustaan, jollei muuta ole sovittu.

Maksun pidättäminen on vastoin sopimusoikeudessa noudatettavaa pääsääntöä, jonka mukaan sopijapuolen on palautettava toisen osapuolen suoritus, jos oma suoritus jää täyttämättä. Kuluttajariitalautakunta katsoo, että kuluttajalle tulee palauttaa ilmoittautumismaksu kokonaisuudessaan.

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut ovat suosituksia, eivätkä ole täytäntöönpantavissa kuten tuomioistuinten antamat ratkaisut.

Helsingissä 10.11.2021

Kia Sironen

Kreikkaan matkustaneet matkustajat majoitettiin matkapaketista poiketen ensimmäiseksi yöksi toiseen hotelliin – oikeus hinnanalennukseen

Kuluttajariitalautakunta on 19.7.2021 antanut ratkaisun koskien kuluttajan oikeutta hinnanalennukseen matkapaketin sisällön poiketessa sovitusta (D/6428/35/2019).

Matkustajat olivat matkanjärjestäjän järjestämällä matkalla Kreikassa 22.–29.9.2019. Matkan hinta oli yhteensä 1 588 euroa. Matkapakettiin kuuluva hotelli oli ylivarattu, minkä vuoksi matkustajat majoitettiin matkapaketista poiketen ensimmäiseksi yöksi toiseen hotelliin. Matkanjärjestäjä tarjosi hyvityksenä ensimmäisen yön hotellimuutoksesta 23 euroa matkustajaa kohden sekä taksikulut 11 euroa. Matkustajat eivät pitäneet hyvitystä riittävänä, vaan vaativat pilalle menneestä lomasta 200 euron hyvitystä sisältäen 11 euron taksikulut.

Matkustajien mukaan molemmissa hotellihuoneissa oli lisäksi homeongelma. Tästä matkustajat reklamoivat vasta matkan jälkeen. Matkapalveluyhdistelmistä annetun lain (matkapakettilaki) 4 luvun 21 §:n mukaan matkanjärjestäjän suorituksessa on virhe, jos matkapalvelut eivät vastaa sitä, mitä on sovittu. Matkapakettilain 4 luvun 22 §:n mukaan matkustajan on ilmoitettava matkanjärjestäjälle virheestä olosuhteet huomioon ottaen ilman aiheetonta viivytystä.

Kreikan matkustajat ilmoittivat matkanjärjestäjälle hotellihuoneessa havaitsemistaan puutteista vasta matkan jälkeen. Kuluttajariitalautakunta katsoi, että matkustajat eivät ilmoittaneet hotellihuoneen puutteista ilman aiheetonta viivytystä. Matkustajat ovat sen vuoksi menettäneet oikeutensa vedota hotellihuoneen mahdolliseen virheeseen.

Matkustajat vaativat hyvitystä myös sillä perusteella, että hotellissa, jossa heidän piti majoittua alkuperäisen suunnitelman mukaisesti jo 22.9.2019, oli käsillä ylivaraustilanne, minkä vuoksi matkustajat yöpyivät ensimmäisen yön toisessa hotellissa. Matkustajien kertoman mukaan matkan ensimmäinen päivä oli majoitukseen liittyvien epäselvyyksien vuoksi pilalla. Matkustajien kertoman mukaan myöskään sovittua kuljetusta ei korvaavalle hotellille järjestynyt, vaan heidän oli matkustettava majoituspaikkaan pitkän odotusajan jälkeen itse hankkimallaan kyydillä.

Matkapakettilain 4 luvun 28 §:n mukaan matkustajalla on oikeus asianmukaiseen hinnanalennukseen siltä ajalta, jolloin matkanjärjestäjän suorituksessa on ollut virhe, jollei matkanjärjestäjä osoita, että virhe johtuu matkustajasta. Asiassa esitetyn perusteella matka ei ole ensimmäisen yöpymisen osalta vastannut sovittua. Kuluttajariitalautakunta katsoo, että matkanjärjestäjän palvelua on näiltä osin pidettävä matkapakettilaissa ja yleisissä matkapakettiehdoissa tarkoitetulla tavalla virheellisenä ja täten matkustajalla on oikeus asianmukaiseen hinnanalennukseen siltä ajalta, jolloin matkanjärjestäjän suorituksessa on ollut virhe.

Matkapakettilain esitöiden mukaan hinnanalennusta laskettaessa lähtökohtana on matkapaketin kokonaishinta, eikä virheen sisältäneen yksittäisen matkapalvelun hinta. Täten hinnanalennuksen määrä voi ylittää virheellisen osasuorituksen taloudellisen arvon eli hyvitys voi olla hotelliyön todellisesta hinnasta poikkeava. Kun virheen merkitys on ajallisesti rajallinen tai koskee vain osaa matkapalvelusta, voi matka olla muilta osin virheetön eikä matkustaja ole niiltä osin oikeutettu hyvitykseen. Ajallisesti rajallinenkin puute tai häiriö sopimussuorituksessa taikka sen kohdistuminen vain osaan matkapalvelusta voi kuitenkin olla merkittävä ja vaikuttaa matkaan kokonaisuutena. Tämän vuoksi virhettä vastaavan hinnanalennuksen määrä voi olla suhteellisesti suurempi kuin puutteen tai häiriön ajallinen tai muunlainen osuus koko matkapalvelusta on.

Asiassa esitetyin perustein kuluttajariitalautakunta katsoi, että ratkaisukäytännön mukainen 10 prosentin hinnanalennus matkan kokonaishinnasta oli myös tässä tapauksessa asianmukainen ja virhettä vastaava. Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että matkanjärjestäjä maksaa matkustajille 158 euron hinnanalennuksen ja korvaa taksikuluista 11 euroa.

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut ovat suosituksia, eivätkä ole täytäntöönpantavissa kuten tuomioistuinten antamat ratkaisut.

Helsingissä 10.11.2021

Kia Sironen

Ylivoimaista estettä koskeva ehto irtaimen tavaran kauppaa koskevassa sopimuksessa

Luonnolliset henkilöt ja yritykset varautuvat yllättäviin tilanteisiin ottamalla vakuutuksen. Sopimussuhteessa yllättäviin tilanteisiin on mahdollista varautua jo sopimusta laadittaessa, kirjaamalla sopimuksen tällaista tilannetta koskeva ehto.

Irtaimen tavaran kaupassa sopimusrikkomus voi aiheutua esimerkiksi kaupan kohteessa olevasta virheestä tai siitä, että myyjä toimittaa tuotteen myöhässä taikka ostaja ei suorita myyjälle maksua ajallaan.  Ylivoimainen este (force majeure) on vanha oikeusperiaate, joka voi vapauttaa tietyissä tapauksissa sopimusrikkomukseen syyllistyneen sopimuksen osapuolen vahingonkorvausvastuusta sopimuskumppania kohtaan. 

Ylivoimainen este voi olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun ostaja ei pysty suorittamaan sovittua maksua myyjälle ajallaan maksuliikenteessä olevan häiriön vuoksi, myyjä viivästyy tavaran toimituksessa maanjäristyksen seurauksena tai kun kysymyksessä on muu ennalta odottamattoman este, joka estää sopimuspuolta suorittamasta sopimuksessa sovittua.

Irtaimen tavaran kaupassa ylivoimainen este voi tulla Suomessa sovellettavaksi, mikäli ylivoimaista estettä koskeva ehto on sisällytetty kauppasopimukseen ja kyseisen ehdon mukainen tapahtuma estää osapuolta suorittamasta sopimusvelvoitettaan sopimuksessa sovitulla tavalla.

Ylivoimainen este voi tulla sovellettavaksi myös tietyissä tapauksissa lain myötä. Esimerkiksi kauppalain (355/1987) 27 §:ssä on säädetty, että myyjä voi vapautua vahingonkorvausvastuustaan ostajaa kohtaan tilanteessa, jossa myyjä kykenee osoittamaan, että viivästys johtuu hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella olevasta esteestä, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon kaupantekohetkellä ja jonka seurauksia hän ei myöskään kohtuudella olisi voinut välttää eikä voittaa. 

Ylivoimainen este on ollut suosittu puheenaihe viimeisen vuoden ajan koronaviruspandemian (Covid-19) vuoksi. Irtaimen tavaran kauppaa koskevaa sopimusta laadittaessa on suositeltavaa, että myyjä sekä ostaja kirjaavat sopimukseen ne tilanteet, jotka voivat estää heitä täyttämästä sopimusta sovitulla tavalla. 

Ostaja ja myyjä voivat kirjata ylivoimaista estettä koskevan sopimusehdon esimerkiksi tyhjentäväksi luetteloksi. Myös pandemia ja sen mahdollinen vaikutus vielä tulevaisuudessa on suositeltavaa ottaa huomioon ja kirjata osaksi sopimusta. Tällä tavalla sopimuksen osapuoli vapautuu vahingonkorvausvastuusta, mikäli pandemian vaikutus kestäisi odotettua pidempään, rokotuksista huolimatta.

Ylivoimaista estettä koskeva sopimusehto on vähän kuin sopimuksen ensiapulaukku. Hädän sattuessa on parempi, että se on kuin, että sitä ei ole.

Helsingissä 14.6.2021

Aleksi Niskanen

Tuomion täytäntöönpanosta EU jäsenvaltioissa

Eurooppalainen täytäntöönpanoperuste on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella perustettu instrumentti, jonka tarkoituksena on helpottaa vieraassa valtiossa annetun siviilioikeudellisen tuomion täytäntöönpanoa toisessa jäsenvaltiossa. Asetusta on sovellettu täysmääräisesti 21.10.2005 alkaen.

Eurooppalaiseksi täytäntöönpanoperusteeksi voidaan vahvistaa tuomio, tuomioistuimessa tehty sovinto tai virallinen asiakirja, joka koskee siviili- tai kauppaoikeudellista rahamääräistä vaatimusta. Lisäksi edellytetään, että vaatimusta ei ole riitautettu.

Eurooppalaisella täytäntöönpanoperusteella yhdessä jäsenvaltiossa annettu tuomio, sovinto tai virallinen asiakirja voidaan panna sellaisenaan täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa. Asetuksen myötä aikaisemmin käytössä ollutta eksekvatuurimenettelyä, jossa suomalaisen tuomioistuimen tuli julistaa ulkomainen tuomio täytäntöönpanokelpoiseksi, ei sovelleta enää asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa jäsenvaltioiden välillä.

Velkoja voi pyytää täytäntöönpanoperusteen vahvistamista myös ennen tuomion antamista, esimerkiksi vireillepanon yhteydessä tai käsittelyn aikana.

Eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen vahvistavaa todistusta haetaan pääsääntöisesti siltä käräjäoikeudelta, jossa todistuksen perusteena oleva pääasia on laitettu vireille. Hakemus lähetetään normaalina hakemusasiana. Hakemuksessa on mainittava asetus, jonka perusteella todistusta haetaan, sekä alkuperäisen asian diaarinumero.

Kun täytäntöönpanoperusteen vahvistava todistus on annettu, kantajan on haettava täytäntöönpanoa toisen jäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta tai tuomioistuimelta. Lähetyksessä on oltava mukana jäljennös alkuperäisestä tuomiosta ja täytäntöönpanotodistuksesta. Lisäksi täytäntöönpanotodistuksesta tulee lähettää käännös riippuen siitä, mitä kieliä täytäntöönpaneva jäsenvaltio on ilmoittanut hyväksyvänsä.

Helsingissä 9.4.2021

Anette Enroos