Työnantajan liikesalaisuuksien suojasta työsuhteen päättymisen jälkeen

Työntekijän työsuhteen kestäessä työntekijä on työsopimuslain 3 luvun 3 §:n nojalla suoraan lain nojalla kielletty harjoittamasta kilpailevaa toimintaa. Työsuhteen aikana työntekijältä on vastaavasti kielletty työnantajan liikesalaisuuksien ilmaiseminen lain 3 luvun 4 §:n nojalla.

Työsuhteen päättymisen jälkeen työntekijä voi rikoslain 30 luvun 5 §:n nojalla olla vastuuvelvollinen liikesalaisuuksien oikeudettomasta käytöstä tai ilmaisemisesta kaksi vuotta työsuhteen päättymisestä lukien. Lähtökohtaisesti oikeudetonta on kaiken työnantajan liikesalaisuudeksi luokiteltavan tiedon ilmaiseminen riippumatta siitä, onko työntekijä alun perin ollut oikeutettu saamaan tiedon haltuunsa. Ainoastaan liikesalaisuuden haltija voi määrätä tiedon luovuttamisesta kolmannelle.

Rikosoikeudellisessa kontekstissa on lain valmisteluasiakirjoissa tulkintasäännöksi esitetty seuraavaa:

Esimerkiksi silloin, kun tieto on tallennetussa muodossa, asiakirjassa tai sähköisenä, on yleensä kyse liikesalaisuuksista. Puhtaan ammattitaidon käyttämisestä lienee yleensä kysymys vain silloin, kun tieto siirtyy työntekijän muistissa.[1] 

Työsuhteen päättymisen jälkeen tapahtuvasta liikesalaisuuden hyväksikäytöstä voi olla varsin vaikea saada näyttöä, mikäli liikesalaisuudet ovat siirtyneet kolmannelle osapuolelle työntekijän muistin välityksellä.

Myöskään salassapitosopimuksella ei ole välttämättä mahdollista täsmentää työntekijän ammattitaidon ja aiemman työnantajan liikesalaisuuksien välistä suhdetta. Liikesalaisuuksien ja ammattitaidon välinen rajanveto on ylipäätään oikeudenalan vaikeimpia tulkintakysymyksiä. Rajanvedosta on lain valmisteluasiakirjoissa todettu seuraavaa:

Arvioitaessa tiedon luonnetta liikesalaisuutena tai henkilön ammattitaitona, huomioon voitaisiin ottaa muun muassa se, onko kysymys muistinvaraisesta vai tallenteena tai kirjallisessa muodossa olevasta tiedosta, tiedon yksityiskohtaisuus ja tiedon yrityskohtaisuus eli se, onko tieto tunnettu laajemmin kyseisellä toimialalla toimivissa yrityksissä.[2]

Salassapitosopimus työsuhteen jälkeistä aikaa koskien on sinänsä mahdollista ja suotavaa solmia työntekijän kanssa. Selvää on toisaalta myös, ettei salassapitosopimuksella voida sopia kiellosta hyödyntää työntekijän ammattitaitoa niin laajasti, että kyseessä olisi tosiasiallisesti kilpailukielto.

Tämän johdosta voi olla yksinkertaisempaa solmia työsuhteen päättymisen jälkeistä aikaa koskeva kaiken kilpailevan toiminnan kieltävä sopimus. Näin vältetään hankalat tulkintakysymykset tiedon luonteesta. Lisäksi entisen työntekijän kilpaileva toiminta on yksinkertaista todentaa, eikä näyttöä erillisestä työnantajan liikesalaisuuden hyödyntämisestä ole tarvetta esittää.

Kilpailukieltosopimuksella ja salassapitosopimuksella on kuitenkin huomattavia eroja perusoikeusliitännäisyytensä osalta. Perustuslain 18 §:n mukaisesti

Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.

Sopimusperusteisesti asetettu kilpailukielto rajoittaa mainitun perusoikeuden käyttämistä. Tämän johdosta kilpailukieltosopimusten sallittavuus on merkittävästi salassapitosopimuksia rajoitetumpaa.

Kilpailukieltosopimuksen solmimisen hyväksyttävyyttä ja sopimuksen sisältöä koskevat työsopimuslain 3 luvun 5 §:ssä määritellyt ehdot.

Lain 3 luvun 5 §:n 1 momentin mukaisesti sopimus on solmittavissa erityisen painavasta syystä ja 2 momentin mukaisesti

erityistä painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan toiminnan laatu ja sellainen suojan tarve, joka johtuu liikesalaisuuden säilyttämisestä tai työnantajan työntekijälle järjestämästä erityiskoulutuksesta, samoin kuin työntekijän asema ja tehtävät sekä muut vastaavat seikat. 

Painavan syyn arvioinnissa kiinnitetään siten erityistä huomiota työntekijän asemaan ja mahdollisuuksiin tässä asemassa tulla tietoiseksi työnantajan liikesalaisuuksista. Liikesalaisuudeksi voi tulla arvioiduksi viime kädessä mikä tahansa tieto, jota ei ole pidettävissä julkisena ja jolla voi olla taloudellista arvoa.

Arviointia on tehty tuoreessa Helsingin hovioikeuden 8.6.2023 antamassa ratkaisussa 872 dnro S 21/2323. Asiassa yhtiö vaati sen ja yhtiön entisen työntekijän välisen kilpailukieltosopimuksen vahvistamista päteväksi ja entisen työntekijän velvoittamista sopimuksen mukaisen sopimussakon suoritukseen.

Hovioikeus totesi seuraavaa:

Työsopimuksen ehtojen, organisaatiosta esitetyn tai asianosaisten kertomankaan perusteella ei ole pääteltävissä, että kyse olisi ollut johtotehtävistä. Näistä syistä hovioikeus toteaa, ettei yhtiö ole näyttänyt sellaista erityistä syytä, jonka perusteella sillä olisi ollut tarve L:n aseman ja työtehtävien perusteella tehdä kilpailukieltosopimus L:n aloittaessa palvelupäällikön tehtävässä 1.10.2019. 

[…]

Hovioikeus on edellä kerrotuin tavoin katsonut yhtiön toiminnassa olleen liikesalaisuuksiksi katsottavia tietoja. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden johtopäätöksen (tuomio s. 10) siitä, että L on asemansa perusteella saanut näitä tietoja. L:n asema yhtiössä on siten ollut merkittävä.

[…]

L:n ei ole näytetty saaneen haltuunsa niin kattavasti sellaisia tietoja yhtiön liikesalaisuuksista, että hänen tietämyksellään yhtiön kilpailuasema olisi voinut vaarantua. L:n aseman tai työtehtävien perusteella erityisiä syitä kilpailukieltosopimukselle myöskään työsuhdetta päätettäessä ei ole osoitettu.

Yhtiö on myös turvannut suojattavia tietoja paitsi kilpailukieltosopimuksella myös samaan aikaan solmitulla salassapitosopimuksella (V1), jossa on muun ohella sovittu seuraamuksista sopimuksen mahdollisesta rikkomisesta.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, ettei kilpailukieltosopimuksen käyttämiselle ole ollut erityisen painavaa syytä. Käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei siten ole aihetta.

Hovioikeus oli siten katsonut merkityksellisiksi sen, että yhtiöllä oli toiminnassaan liikesalaisuuksia ja työntekijällä oli pääsy liikesalaisuuksiksi luokiteltaviin tietoihin. Toisin sanoen kilpailukiellon hyväksyttävyyden perusteeksi asetettiin nimenomaan liikesalaisuuksien suojaaminen.[3]

Toisaalta saadun tiedon määrä ja laatu eivät puoltaneet painavan syyn käsillä oloa, koska samojen osapuolten välillä oli solmittu myös salassapitosopimus.

Yleisellä tasolla sekä salassapitosopimuksen että kilpailukieltosopimuksen solmimista ei voitane pitää kilpailukieltosopimuksen pätevyyttä vastaan puhuvana seikkana. Yhtiön halutessa solmia kilpailukieltosopimuksen, ei voida pitää perusteltuna, että yhtiön olisi suositeltavaa jättää samanaikaisesti solmimatta salassapitosopimusta.

Jossain määrin erikoisena hovioikeuden perusteluissa voidaankin pitää sitä seikkaa, että yhtiön pyrkiminen suojaamaan liikesalaisuuttaan useilla mekanismeilla, katsottiin hovioikeuden päättelyssä perusteena sille, että yhtiö oli oikeutettu vähäisempään suojaan.

Toisaalta voinee esittää arvion, ettei hovioikeus tarkoittanut asiassa esittää yleistettävissä olevaa oikeusohjetta, vaan perustelu on tarkoitettu korostetun tapauskohtaiseksi. Koska liikesalaisuuksien määrä ja laatu eivät olleet tapauksessa merkittäviä, tulivat ne jo riittävästi suojatuiksi salassapitosopimuksella.

Yhtä kaikki ratkaisusta ilmenee, että ainakin kyseisessä tapauksessa kilpailukieltosopimuksen hyväksyminen edellytti muun ohella varsin merkittävää asemaa yhtiössä. Huomionarvoista on toisaalta se, että kysymys oli siivousalan yrityksestä. Kyseisen toimialan yritysten toiminta ei ole lähtökohtaisesti tuotekehitykseen perustuvaa.

On siten ilmeistä, että kilpailukieltosopimuksen solmineen henkilön asema vaikuttaa kokonaisarviointiin toimialakohtaisesti, johon seikkaan myös lain valmisteluasiakirjoissa viitataan:

Sopimusten tekeminen olisi sallittavampaa sellaisissa työtehtävissä, joissa tiedon nopea uudistuminen ja tekniikan kehittyminen ovat tuotantotoiminnan olennaisia tekijöitä.[4]

Toisin sanoen kilpailukieltosopimus voi olla perusteltu myös tuotekehitykseen perustumattomilla toimialoilla, mutta tällöin hyväksyttävyys edellyttänee merkittävästi korkeampaa asemaa yhtiön hierarkiassa.

Lopulta on kiinnitettävä huomiota mahdollisuuteen, että sinänsä työntekijäasemassa oleva henkilö solmii kilpailukieltosopimuksen osana osakassopimusta. Ei ole poikkeuksellista, että työntekijöitä sitoutetaan yhtiöön tarjoamalle heille vähemmistöosakkuutta yhtiössä. Osakkuuden edellytyksenä voi olla edelleen osakassopimukseen sitoutuminen.

Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin lähtökohtaisesti katsottu, ettei osakassopimuksella ole mahdollista kiertää työsopimuslain pakottavaa sääntelyä:

Osakassopimuksen kilpailukieltoehdon sitovuus on joko–tai-kysymys. Jos osakkeenomistajan ja yhtiön välinen suhde ei täytä työsopimuslain tunnusmerkkejä, osakassopimuksen kilpailukieltomääräys sitoo osakkeenomistajaa OikTL 38 §:n asettamissa rajoissa. Jos taas työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät, työsopimuslain säännöksiä ei voida sivuuttaa kilpailukieltoehdon sitovuusarvioinnissa. Tästä syystä kilpailukieltoehto ei voi sitoa siihen sitoutunutta esimerkiksi kahdessa eri roolissa – yhtäältä osakkeenomistajana, toisaalta työntekijänä. Tämä näet johtaisi tosiasiallisesti työsopimuslain pakottavien säännösten sivuuttamiseen.[5] 

Mikäli osakassopimus voisi sitoa työntekijäasemassa olevaa osakasta itsenäisesti, olisi työsopimuslain pakottavaa sääntelyä triviaalin helppoa kiertää. Työntekijäasemassa olevalle henkilölle olisi mahdollista esimerkiksi luovuttaa nimellinen määrä yhtiön osakkeita, joiden omistamisen ehtona olisi kilpailukieltoehdon sisältävän osakassopimuksen allekirjoittaminen. Tätä olisi varsin vaikea pitää hyväksyttävänä työoikeudellisen sääntelyn tavoitteita silmällä pitäen.

Kanta on saanut vahvistuksensa Helsingin hovioikeuden päivämäärällä 17.3.2015 asiassa S 13/3087 antamassa ratkaisussa. Asiassa osakassopimukseen perustuvaa kilpailukieltoa ei katsottu sitovaksi kuutta kuukautta ylittäviltä osin. Työntekijäosakas oli omistanut yhtiön osakekannasta 0,1 prosenttia ja myös pyrkinyt myymään omistuksensa työsuhteen päätyttyä yhtiön enemmistöosakkeenomistajalle.

Työntekijän puhtaasti nimellinen osakeomistus ei siten voi johtaa osakassopimuksen sitovuuteen työsopimuslain sääntelystä poikkeavin ehdoin. Asia voi kuitenkin muuttua verraten kompleksiseksi tilanteissa, joissa henkilön työntekijästatus ei ole selvä.

Työoikeudellisen sääntelyn soveltamisala riippuu työsuhteen tunnusmerkistön täyttymisestä. Toisin sanoen henkilön on mahdollista katsoa olevan työsuhteessa ilman nimenomaista työsopimusta tai toisaalta myös sellaisen sopimuksen perusteella, jossa on sovittu muunlaisesta yhteistoimintajärjestelystä. Esimerkiksi osakassopimus voi olla asiallisesti ottaen työsopimus, jos osakassopimuksessa on määritetty osakastyöntekijän työnteon keskeiset ehdot ja työsuhteen tunnusmerkistö muutoinkin täyttyy.

Hankaliin tulkintaongelmiin voidaan kuitenkin päätyä tilanteissa, joissa työntekijän osakeomistus yhtiössä on merkittävä. Edelleen omistuksen merkittävyys on viime kädessä arvioita tapauskohtaisesti. Osakeomistuksen merkittävyys on nimittäin relevanttia ensisijaisesti sen ratkaisemiseksi, toimiiko työntekijäosakas yhtiössä työnantajan johdon ja valvonnan alaisena.

Mikäli kaikki osakkaat ovat yhtiössä osakeomistuksensa osalta tasavertaisessa asemassa, voinee vähäisempikin osakeomistus olla riittävä siihen, että työtä katsotaan tehdyn yrittäjänä. Toisaalta mikäli yksi osakas on yhtiössä enemmistöosakkeenomistajan asemassa, voinee osakeomistus olla varsin merkittävää ilman, että vähemmistöosakkeenomistajalla olisi mitään tosiasiallista määräysvaltaa yhtiön toimintaan. Yleispätevää sääntöä osakeomistuksen merkittävyyden raja-arvoista on vaikea antaa, vaan asia on ratkaistava kokonaisharkinnalla.

Juhamatti Rainekari

[1] HE 53/2002 vp. s. 16.

[2] HE 49/2018 vp. s. 83.

[3] Liikesalaisuuksien suojaaminen ei sinänsä ole ainoa mahdollinen kilpailukieltosopimuksen hyväksyttävyyden kriteeri, joskin käytännössä todennäköisesti tyypillisin.

[4] HE 157/2000 vp. s. 82.

[5] Pönkä, Ville: Osakassopimuksen suhde työlainsäädäntöön ja erityisesti työsopimuslaissa tarkoitettuun kilpailukieltosopimukseen. Lakimies 1/2011. s. 64–81. s. 72.

Työoikeudellinen edullisemmuussääntö ratkaisun KKO 2022:45 valossa

Edullisemmuussääntö työoikeudellisena periaatteena

Työoikeudellinen edullisemmuussääntö on mahdollista määritellä esimerkiksi seuraavalla tavalla: 

jos etusijajärjestyksen mukaan samasta asiasta on työsuhteessa pätevästi voimassa erisisältöisiä säännöksiä (normeja), ei valita näistä noudatettavaksi hierarkiassa korkeimmalla sijalla olevaa normia vaan se, joka johtaa työntekijälle edullisimpaan lopputulokseen. (Kairinen et al. Työoikeus. Alma Talent. Helsinki 2018. s. 97) 

Edullisemmuussääntöä voidaan siten pitää suorana sovelluksena työoikeudellisen sääntelyn työntekijän suojeluperiaatteesta ja edelleen sääntelyn viime kädessä sosiaalipoliittisista tavoitteista. 

Edullisemmuussäännön soveltaminen saattaakin johtaa useille muille oikeudenaloille sangen vieraisiin sovellutuksiin asioiden ratkaisemiseen käytettävän säännösaineiston hierarkiatasojen välisen vuorovaikutuksen osalta. Esimerkiksi työpaikan yleisen käytännön, jonka voidaan katsoa vakiintuneen työpaikalla solmittujen työsopimusten osaksi vastoin itse työsopimusten sanamuotoa, on edelleen mahdollista ohittaa edullisemmuussäännön johdosta käytäntöä objektiivisesti työntekijälle heikommat normaalisitovan työehtosopimuksen ehdot. Viime kädessä edullisemmuussäännön soveltamista rajoittavat lähinnä työsopimuslain syrjintäkieltosäännösten kaltaiset ehdottomat lain säännökset.

Vaikka edullisemmuussäännön soveltamisala on siis laaja, koska sääntö on voimassa ainoastaan periaatteena eikä siitä siten ole työoikeudellisessa säädösaineistossa pakottavaa säännöstä tai määräystä, edullisemmuussäännöstä on katsottu olevan mahdollista sopia toisin ainakin työehtosopimuksin. 

KKO 2022:45

Ratkaisussa KKO 2022:45 oli kysymys erillisillä työehtosopimuksilla ja niiden työaikaa pidentävillä ehdoilla implementoidun ns. kiky-sopimuksen työsopimuksilla sovittuja ehtoja heikentävän vaikutuksen hyväksyttävyydestä edullisemmuussäännön näkökulmasta. 

1. A:n ja yhtiön välillä 22.1.2014 solmitussa työsopimuksessa A:n säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Niiltä osin kuin työsuhteen ehdoista ei ollut sovittu työsopimuksessa, oli työsopimuksen mukaan noudatettava suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusta, johon A ja yhtiö olivat sidottuja myös työehtosopimuslain nojalla. Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen vuonna 2016 sopiman kilpailukykysopimuksen (ns. kiky-sopimus) johdosta työehtosopimukseen oli otettu määräys, jonka mukaan ylempien toimihenkilöiden työaikaa pidennettiin 24 tunnilla vuodessa ansiotasoa muuttamatta. 

2. Korkeimmassa oikeudessa on ratkaistavana kysymys siitä, voitiinko A:n viikoittaista työaikaa pidentää puolella tunnilla työsopimuksessa sovitusta myöhemmin voimaan tulleen työehtosopimuksen määräyksen johdosta. 

Kuten Korkein oikeus ratkaisussaan toteaa, edullisemmuussääntö on tullut vahvistetuksi sen itsensä omaksumassa käytännössä, mutta

Korkein oikeus ei ole kuitenkaan aikaisemmin ottanut kantaa siihen, voidaanko työehtosopimuksella heikentää työntekijän työsopimuksella sovittuja ehtoja. 

Työtuomioistuimen käytännössä edullisemmuussäännön sivuuttamiseen työehtosopimuksin on kuitenkin suhtauduttu hyväksyvästi edellyttäen, ettei työehtosopimuksella puututa jo erääntyneisiin saataviin. Vastaavasti oikeuskirjallisuudessa on pidetty mahdollisena heikentää työehtosopimuksella työntekijöiden työsopimusperusteisia etuja, mikäli työehtosopimuksella on nimenomaisesti tarkoitettu sopia työehtosopimusmääräyksistä työsopimuksissa noudatettavina enimmäisehtoina.

Korkein oikeus katsoikin, ettei työehtosopimuslain sanamuoto asettanut estettä sopia työehtosopimuksella työsuhteissa noudatettavista ehdoista enimmäisehtoina edullisemmuussäännön vahvasta asemasta huolimatta. Edelleen estettä ei ollut sillekään, että työehtosopimuksella heikennettiin jo solmittujen työsopimusten ehtoja. Puuttuminen työehtosopimuksella jo erääntyneisiin työsopimusperusteisiin saataviin oli sen sijaan vastoin perustuslain omaisuudensuojasäännöstä. Edelleen Korkein oikeus katsoi, ettei työehtosopimuksella ollut sallittua olennaisella tavalla huonontaa työntekijöille työsopimuksilla sovittuja ehtoja.

Edellytyksenä, että työehtosopimuksella voitiin katsoa tarkoitetun sopia työnsuhteissa noudatetuista enimmäisehdoista, osapuolten nimenomaisen tarkoituksen oli lisäksi käytävä selvästi ilmi työehtosopimuksesta tai oltava muutoin ilmeinen. Käsillä olevassa asiassa pidettiin ilmeisenä, että sopijapuolten oli tarkoitus työehtosopimuksella sopia työsuhteissa noudatettavista enimmäisehdoista tätä nimenomaisesti ilmaisevan sopimusehdon puutteesta huolimatta. Edelleen työehtosopimuksen ei katsottu heikentäneen kantajan työsopimusehtoja niin olennaisella tavalla, että tätä olisi voitu pitää kohtuuttomana. Näin ollen kantaja ei ollut oikeutettu kanteessa vaatimiinsa palkkasaataviin.

Päätelmiä

Vaikka ratkaisua KKO 2022:45 voidaan tietyssä mielessä pitää käytännön elämän realiteettien sanelemana, voidaan ratkaisua tästä huolimatta pitää merkittävänä sen johdosta, että kyseessä on ensimmäinen korkeimman oikeuden kannanotto työehtosopimuksella toteutettujen työsopimustason ehtojen heikentämisen hyväksyttävyydestä ja siten edullisemmuussäännön työehtosopimusoikeudellisista rajoista. Edelleen ratkaisusta on lisäksi luettavissa ainakin joitain oikeusohjeita sen suhteen, millä ehdoilla tällainen työsopimustason ehtojen heikennys on mahdollinen.

Ensinnäkin ratkaisu legalisoi lähinnä oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannan, että tarkoituksen sopia työehtosopimuksella noudatetuista ehdoista enimmäisehtoina on oltava tavalla tai toisella nimenomainen. Toisekseen Korkein katsoi, ettei tällöinkään työehtosopimuksella ollut mahdollista huonontaa työsopimuksella sovittuja ehtoja olennaisesti. 

Helsingissä 9.12.2022

Juhamatti Rainekari

Autokaupan purkaminen tiedonantovirheen seuraamuksena

Autokauppaa tehtäessä on tärkeää, että myyjä antaa totuudenmukaisesti auton käyttöön vaikuttavat ja muutoin auton ominaisuuksia koskevat tiedot. Kun autoliike myy auton kuluttajalle, sovelletaan kauppaan kuluttajansuojalain säännöksiä tavaran kaupasta.

Kuluttajansuojalain mukaan tavaran tulee vastata niitä tietoja tavaran ominaisuuksista tai käytöstä, jotka ostajalle on annettu tavaraa markkinoitaessa tai muuten ennen kaupantekoa. Jos tavara ei vastaa annettuja tietoja, myyjä voi vapautua virhevastuusta vain, jos hän osoittaa, että hän ei ollut eikä hänen olisi pitänytkään olla selvillä annetuista tiedoista. Vapautuminen on mahdollista vaihtoehtoisesti osoittamalla, että tiedot eivät ole voineet vaikuttaa kauppaan tai että tiedot on ajoissa selkeällä tavalla oikaistu.

Tiedonantovirheeksi voidaan kuluttajankaupassa katsoa esimerkiksi se, että auton myynti-ilmoituksessa on mainittu huoltokirja, mutta ostajalle on jätetty kertomatta, että huoltokirja on puutteellinen. Huoltokirjan mainitseminen myynti-ilmoituksessa antaa kuluttajalle aiheen olettaa, että auton kaikki määräaikaishuollot on tehty autonvalmistajan määrittelemän huolto-ohjelman mukaisesti. Jos huoltoja ei ole asianmukaisesti merkitty huoltokirjaan, asiasta tulee kertoa ostajalle selkeällä tavalla ennen kaupan päättämistä.

Tiedonantovirheen voi muodostaa myös se, että autoa ei ole huollettu huolto-ohjelman mukaisesti. Erityisesti auton markkinoiminen ostajalle huoltokirjalla varustettuna voi antaa ostajalle syyn luottaa siihen, että auto on asianmukaisesti huollettu. Jos tämän lisäksi auton kauppahinta vastaa asianmukaisesti huolletun auton hintaa, ei ostajalla todennäköisesti ole tilanteessa velvollisuutta ryhtyä tarkemmin selvittämään auton huoltohistoriaa. Puutteellinen huoltohistoria on seikka, jolla voi olla vaikutusta kaupasta päättämiseen ja ajoneuvon arvoon.

Näyttötaakka siitä, että ostajalle on annettu oikeat tiedot, on myyjällä. Ostajalla ei ole erityistä tavaran ennakkotarkastusvelvollisuutta, vaan hänellä on oikeus luottaa myyjän autosta antamiin tietoihin.

Ostajan reklamoinnin jälkeen myyjä saa oikaista virheen, vaikka ostaja ei vaatisi virheen korjaamista tai virheettömän tavaran toimittamista. Toisinaan virheen korjaaminen tai virheettömän tavaran toimittaminen ei voi tulla kysymykseen. Esimerkiksi auton huoltohistoriasta annettu virheellinen tai puutteellinen tieto on virhe, jota myyjä ei voi oikaista.

Mikäli virheen oikaiseminen tai virheettömän tavaran toimittaminen ei ole mahdollista tai mikäli myyjä ei suorita virheen oikaisua kohtuullisen ajan kuluessa, voi ostaja vaatia virhettä vastaavaa hinnanalennusta tai purkaa kaupan, paitsi jos virhe on vähäinen. Kynnys hinnanalennukselle on siten matalampi kuin kaupan purulla. Jos ostajalla on oikeus kaupan purkuun, hänellä on aina oikeus valita sen sijasta hinnanalennus.

Virheen vähäisyyttä arvioitaessa on punnittava keskenään virheen vähäisyyttä vastaan puhuvia seikkoja ja toisaalta virheen vähäisyyttä puoltavia seikkoja.

Virheen vähäisyyttä vastaan puhuu esimerkiksi auton puutteellisen huoltohistorian tapauksessa se, että ostajalle aiheutuu riski auton rikkoontumisesta laiminlyötyjen huoltojen vuoksi. Erityisesti uudehkojen ja kalliiden ns. premium-autojen korjauskustannukset voivat olla kalliita, mikä voi merkitä, ettei virhe ole vähäinen. Lisäksi arvioinnissa merkitystä on puutteellisen huoltohistorian vaikutuksella auton jälleenmyyntiarvoon.

Kun on kyse puutteellisesta huoltohistoriasta ja tästä annetuista virheellisistä tai puutteellisista tiedoista, virheen vähäisyyttä osoittaa esimerkiksi se, että autossa ei ole tiedossa olevia vikoja tai että sitä on voitu käyttää tavanomaisella tavalla.

Jos asiaa kokonaisuutena arvioiden eri seikat puoltavat sitä, ettei virhe ole vähäinen, on ostajalla oikeus kaupan purkuun.

Kun autokauppa puretaan, tulee ostajan suorittaa myyjälle kohtuullinen korvaus auton käyttöhyödystä. Tämä tarkoittaa, että ostajan on korvattava autolla ajamiensa kilometrien mukaisesti saamansa hyöty.

Jotta ostajalla olisi oikeus vedota virheeseen kaupan purkamiseksi, hänen tulee tavallisesti reklamoida eli ilmoittaa virheestä myyjälle kohtuullisessa ajassa siitä, kun hän havaitsi virheen tai hänen olisi pitänyt se havaita.

Helsingissä 23.12.2021

Mikael Kotka

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut koskien koronaviruspandemiaa ja sopimusten peruuttamista

Kuluttajariitalautakunta on 6.5.2021 antanut kaksi koronavirukseen liittyvää ratkaisua: ensimmäinen ratkaisu koskee majoituspalvelun peruuttamista koronaviruksen vuoksi ja sopimusehtojen kohtuuttomuutta (D/2739/35/2020) ja toinen ratkaisu koskee koiranäyttelyn peruuttamista koronaviruksen vuoksi ja ilmoittautumismaksun palautusta (D/1784/36/2020).

Ensimmäisessä tapauksessa on kyse kuluttajan oikeudesta peruuttaa Ylläksen hiihtokeskuksen laskettelurinteessä sijaitseva majoitus. Kuluttaja on vaatinut majoituspalvelusta maksamansa hinnan palauttamista kokonaisuudessaan vedoten Uudenmaan alueen liikkumisrajoituksiin sekä siihen, että majoituspalvelu ei olisi Ylläksen rinteiden sulkeuduttua vastannut sovittua. Osapuolet ovat erimielisiä peruuttamisen syistä, peruutushetkestä ja siitä, voiko elinkeinonharjoittaja kieltäytyä palauttamasta majoituksesta maksettua määrää sopimusehtojensa nojalla.

Kuluttaja oli sopinut 29.9.2019 elinkeinonharjoittajan kanssa majoituksesta Yllästunturilla 9.–13.4.2020. Majoituksen hinta neljältä vuorokaudelta oli yhteensä 1 190 euroa. Ylläksen hiihtokeskus tiedotti 20.3.2020 sulkevansa hissit koronaviruksen vuoksi 27.3.2020. Kuluttaja peruutti sopimuksen 21.3.2020. Majoitus peruutettiin ennen kuin liikkumista Uudenmaan rajojen yli oli rajoitettu 28.3.–19.4.2020. Elinkeinonharjoittaja on kieltäytynyt maksun palautuksesta vedoten sopimusehtoihinsa, joiden mukaan maksuja ei palauteta, jos peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 30 päivää ennen majoitusvarauksen alkamista.

Elinkeinonharjoittajan varaus- ja peruutusehdoissa todetaan, että jos varauksen alkamiseen on vähemmän kuin 30 päivää, varaus on sitova eikä peruutus tai mahdollisten maksujen palautus ole mahdollista. Mikäli peruutus tapahtuu myöhemmin kuin 30 päivää ennen varauksen alkamista perhepiirissä sattuneen vakavan sairaus- tai kuolemantapauksen johdosta, on asiakkaalla oikeus saada takaisin maksamansa summa vähennettynä 10 prosentilla. Tässä tapauksessa varauksen alkamiseen oli vähemmän kuin 30 päivää eikä käsillä ollut perheenjäsenen vakava sairastuminen tai kuolemantapaus ennen varauksen alkamista. Kuluttajariitalautakunta toteaa, että kuluttajan majoituksesta maksama määrä ei tapauksessa tule sopimusehtojen mukaan palautettavaksi miltään osin. Kuluttaja on pitänyt sopimusehtoja kohtuuttomina.

Kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:n mukaan, jos kuluttajansuojalaissa tarkoitetun sopimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan sovitella, jollei 2 §:stä muuta johdu, tai se voidaan jättää huomioon ottamatta. Sopimuksen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Kohtuuttomuutta arvioitaessa otetaan huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä vallinneet olot ja, jollei 2 §:stä muuta johdu, olojen muuttuminen sekä muut seikat. Kohtuuttomuusarviointi on kokonaisharkintaa. Kohtuuttomuutta arvioitaessa merkitystä on esimerkiksi peruutuksen syyllä ja sen odottamattomuudella.

Elinkeinonharjoittajan mukaan kuluttaja olisi voinut käyttää majoituspalvelua normaalisti, eikä Ylläksen laskettelurinteistä vastaavan elinkeinonharjoittajan palveluilla ollut asiassa merkitystä. Kuluttaja katsoo, että palvelu ei rinnepalveluiden sulkeuduttua vastannut markkinoitua majoituspalvelua Ylläksen rinteessä. Kuluttajariitalautakunta pitää tapauksessa ilmeisenä, että Yllästunturin rinnepalvelut olivat kuluttajan hankkiman majoituksen kannalta keskeisessä asemassa, mikä vastasi myös majoituksen markkinoinnin perusteella välittynyttä käsitystä majoituksen pääasiallisesta käyttötarkoituksesta. Ylläksen rinnepalveluiden sulkeuduttua kuluttaja ei olisi koronaviruspandemian vuoksi voinut saada majoitussopimukseen välittömästi kytköksissä olevaa rinnepalvelua hyväkseen.

Sopimusta tehtäessä vallinneet olosuhteet olivat muuttuneet koronaviruspandemian vuoksi sopimuksen solmimisen jälkeen. Kyse on ollut kuluttajasta riippumattomasta olosuhteiden muuttumisesta, joka ei ollut sopimuksen solmimishetkellä osapuolten ennakoitavissa. Myös myöhemmin voimaan tulleet liikkumisrajoitukset olisivat tosiasiassa estäneet käyttämästä majoituspalvelua suunniteltuna ajankohtana, sillä kuluttaja ei olisi päässyt liikkumaan Uudenmaan ulkopuolelle. Kuluttajariitalautakunnan mukaan liikkumisrajoitukset on otettava huomioon kohtuullisuusarvioinnissa.

Kuluttajariitalautakunta katsoo, että majoituspalvelun peruuttamisehdot johtavat tässä tapauksessa kohtuuttomuuteen kuluttajan kannalta ja sopimusta tulee sovitella. Lautakunta pitää kohtuullisena, että kuluttajan vastattavaksi jää tässä tapauksessa puolet majoituksesta maksetusta määrästä. Elinkeinonharjoittajan tulee siten palauttaa kuluttajalle 595 euroa.'

Toisessa tapauksessa on kyse elinkeinonharjoittajan järjestämästä koiranäyttelystä, johon kuluttaja oli ilmoittautunut ja maksanut 101,90 euron ilmoittautumismaksun. Elinkeinonharjoittaja on peruuttanut koiranäyttelyn vedoten Suomen Kennelliitto ry:n ohjeeseen, jonka mukaan kaikki näyttelyt, kilpailut ja kokeet on peruttava koronavirustilanteen vuoksi. Elinkeinonharjoittaja palautti 101,90 euron ilmoittautumismaksusta kuluttajalle 69 euroa. Siitä, että elinkeinonharjoittajalla on oikeus pidättää osa ilmoittautumismaksusta näyttelyn peruuntuessa, ei ollut sovittu. Asiassa on riitaa siitä, onko elinkeinoharjoittajan palautettava ilmoittautumismaksu kokonaisuudessaan. Kuluttaja vaatii koko ilmoittautumismaksun palauttamista. Kuluttajan mukaan on kohtuutonta, että kolmasosa ilmoittautumismaksusta pidätettiin elinkeinonharjoittajan omien kulujen kattamiseksi.

Tässä tapauksessa elinkeinonharjoittaja ei ole voinut täyttää sopimusta ja tarjota kuluttajalle sovittua sekä maksettua palvelua. Kuluttajariitalautakunta toteaa, että kuluttajalla on oikeus saada palvelusta maksamansa hinta kokonaisuudessaan takaisin, jos elinkeinonharjoittaja ei täytä tai ei voi täyttää omaa suoritusvelvollisuuttaan ja tarjota kuluttajalle sovittua palvelua. Sama pätee myös silloin, kun sopimussuoritus estyy ylivoimaisen esteen, kuten koronaviruspandemian, vuoksi. Elinkeinonharjoittaja kantaa riskin siitä, ettei voi jostain syystä täyttää suoritustaan, jollei muuta ole sovittu.

Maksun pidättäminen on vastoin sopimusoikeudessa noudatettavaa pääsääntöä, jonka mukaan sopijapuolen on palautettava toisen osapuolen suoritus, jos oma suoritus jää täyttämättä. Kuluttajariitalautakunta katsoo, että kuluttajalle tulee palauttaa ilmoittautumismaksu kokonaisuudessaan.

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut ovat suosituksia, eivätkä ole täytäntöönpantavissa kuten tuomioistuinten antamat ratkaisut.

Helsingissä 10.11.2021

Kia Sironen

Kreikkaan matkustaneet matkustajat majoitettiin matkapaketista poiketen ensimmäiseksi yöksi toiseen hotelliin – oikeus hinnanalennukseen

Kuluttajariitalautakunta on 19.7.2021 antanut ratkaisun koskien kuluttajan oikeutta hinnanalennukseen matkapaketin sisällön poiketessa sovitusta (D/6428/35/2019).

Matkustajat olivat matkanjärjestäjän järjestämällä matkalla Kreikassa 22.–29.9.2019. Matkan hinta oli yhteensä 1 588 euroa. Matkapakettiin kuuluva hotelli oli ylivarattu, minkä vuoksi matkustajat majoitettiin matkapaketista poiketen ensimmäiseksi yöksi toiseen hotelliin. Matkanjärjestäjä tarjosi hyvityksenä ensimmäisen yön hotellimuutoksesta 23 euroa matkustajaa kohden sekä taksikulut 11 euroa. Matkustajat eivät pitäneet hyvitystä riittävänä, vaan vaativat pilalle menneestä lomasta 200 euron hyvitystä sisältäen 11 euron taksikulut.

Matkustajien mukaan molemmissa hotellihuoneissa oli lisäksi homeongelma. Tästä matkustajat reklamoivat vasta matkan jälkeen. Matkapalveluyhdistelmistä annetun lain (matkapakettilaki) 4 luvun 21 §:n mukaan matkanjärjestäjän suorituksessa on virhe, jos matkapalvelut eivät vastaa sitä, mitä on sovittu. Matkapakettilain 4 luvun 22 §:n mukaan matkustajan on ilmoitettava matkanjärjestäjälle virheestä olosuhteet huomioon ottaen ilman aiheetonta viivytystä.

Kreikan matkustajat ilmoittivat matkanjärjestäjälle hotellihuoneessa havaitsemistaan puutteista vasta matkan jälkeen. Kuluttajariitalautakunta katsoi, että matkustajat eivät ilmoittaneet hotellihuoneen puutteista ilman aiheetonta viivytystä. Matkustajat ovat sen vuoksi menettäneet oikeutensa vedota hotellihuoneen mahdolliseen virheeseen.

Matkustajat vaativat hyvitystä myös sillä perusteella, että hotellissa, jossa heidän piti majoittua alkuperäisen suunnitelman mukaisesti jo 22.9.2019, oli käsillä ylivaraustilanne, minkä vuoksi matkustajat yöpyivät ensimmäisen yön toisessa hotellissa. Matkustajien kertoman mukaan matkan ensimmäinen päivä oli majoitukseen liittyvien epäselvyyksien vuoksi pilalla. Matkustajien kertoman mukaan myöskään sovittua kuljetusta ei korvaavalle hotellille järjestynyt, vaan heidän oli matkustettava majoituspaikkaan pitkän odotusajan jälkeen itse hankkimallaan kyydillä.

Matkapakettilain 4 luvun 28 §:n mukaan matkustajalla on oikeus asianmukaiseen hinnanalennukseen siltä ajalta, jolloin matkanjärjestäjän suorituksessa on ollut virhe, jollei matkanjärjestäjä osoita, että virhe johtuu matkustajasta. Asiassa esitetyn perusteella matka ei ole ensimmäisen yöpymisen osalta vastannut sovittua. Kuluttajariitalautakunta katsoo, että matkanjärjestäjän palvelua on näiltä osin pidettävä matkapakettilaissa ja yleisissä matkapakettiehdoissa tarkoitetulla tavalla virheellisenä ja täten matkustajalla on oikeus asianmukaiseen hinnanalennukseen siltä ajalta, jolloin matkanjärjestäjän suorituksessa on ollut virhe.

Matkapakettilain esitöiden mukaan hinnanalennusta laskettaessa lähtökohtana on matkapaketin kokonaishinta, eikä virheen sisältäneen yksittäisen matkapalvelun hinta. Täten hinnanalennuksen määrä voi ylittää virheellisen osasuorituksen taloudellisen arvon eli hyvitys voi olla hotelliyön todellisesta hinnasta poikkeava. Kun virheen merkitys on ajallisesti rajallinen tai koskee vain osaa matkapalvelusta, voi matka olla muilta osin virheetön eikä matkustaja ole niiltä osin oikeutettu hyvitykseen. Ajallisesti rajallinenkin puute tai häiriö sopimussuorituksessa taikka sen kohdistuminen vain osaan matkapalvelusta voi kuitenkin olla merkittävä ja vaikuttaa matkaan kokonaisuutena. Tämän vuoksi virhettä vastaavan hinnanalennuksen määrä voi olla suhteellisesti suurempi kuin puutteen tai häiriön ajallinen tai muunlainen osuus koko matkapalvelusta on.

Asiassa esitetyin perustein kuluttajariitalautakunta katsoi, että ratkaisukäytännön mukainen 10 prosentin hinnanalennus matkan kokonaishinnasta oli myös tässä tapauksessa asianmukainen ja virhettä vastaava. Kuluttajariitalautakunta suosittaa, että matkanjärjestäjä maksaa matkustajille 158 euron hinnanalennuksen ja korvaa taksikuluista 11 euroa.

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut ovat suosituksia, eivätkä ole täytäntöönpantavissa kuten tuomioistuinten antamat ratkaisut.

Helsingissä 10.11.2021

Kia Sironen

Ylivoimaista estettä koskeva ehto irtaimen tavaran kauppaa koskevassa sopimuksessa

Luonnolliset henkilöt ja yritykset varautuvat yllättäviin tilanteisiin ottamalla vakuutuksen. Sopimussuhteessa yllättäviin tilanteisiin on mahdollista varautua jo sopimusta laadittaessa, kirjaamalla sopimuksen tällaista tilannetta koskeva ehto.

Irtaimen tavaran kaupassa sopimusrikkomus voi aiheutua esimerkiksi kaupan kohteessa olevasta virheestä tai siitä, että myyjä toimittaa tuotteen myöhässä taikka ostaja ei suorita myyjälle maksua ajallaan.  Ylivoimainen este (force majeure) on vanha oikeusperiaate, joka voi vapauttaa tietyissä tapauksissa sopimusrikkomukseen syyllistyneen sopimuksen osapuolen vahingonkorvausvastuusta sopimuskumppania kohtaan. 

Ylivoimainen este voi olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun ostaja ei pysty suorittamaan sovittua maksua myyjälle ajallaan maksuliikenteessä olevan häiriön vuoksi, myyjä viivästyy tavaran toimituksessa maanjäristyksen seurauksena tai kun kysymyksessä on muu ennalta odottamattoman este, joka estää sopimuspuolta suorittamasta sopimuksessa sovittua.

Irtaimen tavaran kaupassa ylivoimainen este voi tulla Suomessa sovellettavaksi, mikäli ylivoimaista estettä koskeva ehto on sisällytetty kauppasopimukseen ja kyseisen ehdon mukainen tapahtuma estää osapuolta suorittamasta sopimusvelvoitettaan sopimuksessa sovitulla tavalla.

Ylivoimainen este voi tulla sovellettavaksi myös tietyissä tapauksissa lain myötä. Esimerkiksi kauppalain (355/1987) 27 §:ssä on säädetty, että myyjä voi vapautua vahingonkorvausvastuustaan ostajaa kohtaan tilanteessa, jossa myyjä kykenee osoittamaan, että viivästys johtuu hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella olevasta esteestä, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon kaupantekohetkellä ja jonka seurauksia hän ei myöskään kohtuudella olisi voinut välttää eikä voittaa. 

Ylivoimainen este on ollut suosittu puheenaihe viimeisen vuoden ajan koronaviruspandemian (Covid-19) vuoksi. Irtaimen tavaran kauppaa koskevaa sopimusta laadittaessa on suositeltavaa, että myyjä sekä ostaja kirjaavat sopimukseen ne tilanteet, jotka voivat estää heitä täyttämästä sopimusta sovitulla tavalla. 

Ostaja ja myyjä voivat kirjata ylivoimaista estettä koskevan sopimusehdon esimerkiksi tyhjentäväksi luetteloksi. Myös pandemia ja sen mahdollinen vaikutus vielä tulevaisuudessa on suositeltavaa ottaa huomioon ja kirjata osaksi sopimusta. Tällä tavalla sopimuksen osapuoli vapautuu vahingonkorvausvastuusta, mikäli pandemian vaikutus kestäisi odotettua pidempään, rokotuksista huolimatta.

Ylivoimaista estettä koskeva sopimusehto on vähän kuin sopimuksen ensiapulaukku. Hädän sattuessa on parempi, että se on kuin, että sitä ei ole.

Helsingissä 14.6.2021

Aleksi Niskanen

Tuomion täytäntöönpanosta EU jäsenvaltioissa

Eurooppalainen täytäntöönpanoperuste on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella perustettu instrumentti, jonka tarkoituksena on helpottaa vieraassa valtiossa annetun siviilioikeudellisen tuomion täytäntöönpanoa toisessa jäsenvaltiossa. Asetusta on sovellettu täysmääräisesti 21.10.2005 alkaen.

Eurooppalaiseksi täytäntöönpanoperusteeksi voidaan vahvistaa tuomio, tuomioistuimessa tehty sovinto tai virallinen asiakirja, joka koskee siviili- tai kauppaoikeudellista rahamääräistä vaatimusta. Lisäksi edellytetään, että vaatimusta ei ole riitautettu.

Eurooppalaisella täytäntöönpanoperusteella yhdessä jäsenvaltiossa annettu tuomio, sovinto tai virallinen asiakirja voidaan panna sellaisenaan täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa. Asetuksen myötä aikaisemmin käytössä ollutta eksekvatuurimenettelyä, jossa suomalaisen tuomioistuimen tuli julistaa ulkomainen tuomio täytäntöönpanokelpoiseksi, ei sovelleta enää asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa tilanteissa jäsenvaltioiden välillä.

Velkoja voi pyytää täytäntöönpanoperusteen vahvistamista myös ennen tuomion antamista, esimerkiksi vireillepanon yhteydessä tai käsittelyn aikana.

Eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen vahvistavaa todistusta haetaan pääsääntöisesti siltä käräjäoikeudelta, jossa todistuksen perusteena oleva pääasia on laitettu vireille. Hakemus lähetetään normaalina hakemusasiana. Hakemuksessa on mainittava asetus, jonka perusteella todistusta haetaan, sekä alkuperäisen asian diaarinumero.

Kun täytäntöönpanoperusteen vahvistava todistus on annettu, kantajan on haettava täytäntöönpanoa toisen jäsenvaltion toimivaltaiselta viranomaiselta tai tuomioistuimelta. Lähetyksessä on oltava mukana jäljennös alkuperäisestä tuomiosta ja täytäntöönpanotodistuksesta. Lisäksi täytäntöönpanotodistuksesta tulee lähettää käännös riippuen siitä, mitä kieliä täytäntöönpaneva jäsenvaltio on ilmoittanut hyväksyvänsä.

Helsingissä 9.4.2021

Anette Enroos

Kuluttajakaupan peruuttamisoikeus nettihuutokaupassa

Kuluttajariitalautakunta on 22.2.2021 antanut ajankohtaisen ratkaisun koskien kuluttajan peruuttamisoikeutta ns. nettihuutokaupassa (D/1639/33/2019).

Kuluttajien oikeudet ovat turvattu tilanteissa, jossa kauppa tehdään muualla kuin myyjän toimitiloissa. Kuluttajansuojalain (KSL) 6 luvun 14 § säätää kuluttajan 14 päivän peruuttamisoikeudesta koti- ja etämyyntisopimuksissa. Teknologian käyttö kaupanteossa on kuitenkin hämärtänyt rajanvetoa fyysisen kaupankäynnin ja etämyynnin välillä tilanteissa, joissa kuluttajalle tarjotaan mahdollisuus etäkaupanteon lisäksi myös fyysiseen asiointiin. Epävarma tilanne voi tulla vastaan esimerkiksi nettihuutokaupassa, jossa kuluttajalle tarjotaan mahdollisuus osallistua huutokauppaan myös fyysisesti huutokaupanjärjestäjän toimitiloissa fyysisen huutokaupan kuitenkaan tapahtumatta.

Kuluttajansuojalain 6 luvun 16 § sisältää poikkeuksia kuluttajan koti- ja etämyyntisopimusten peruuttamisoikeuteen. KSL 6 luvun 16 § 1 momentin 10-kohta koskee etänä toimitettuja huutokauppoja, kuten nettihuutokauppoja. Kohdan mukaan kuluttajalla ei ole KSL 6:14 § mukaista peruuttamisoikeutta, mikäli sopimus on tehty huutokaupassa, johon kuluttaja voi osallistua muutenkin kuin etäviestimellä. Toisin sanoen kuluttaja menettää peruuttamisoikeuden, jos huutokauppaan on mahdollista osallistua fyysisesti. Perinteisen huutokaupan tarkoitus on, että ostajat tekevät ostotarjouksia seuraten muiden ostajaehdokkaiden tarjouksia ja sitoutumalla tekemäänsä tarjoukseen. Pääsääntöisesti huutokaupan kohde on tällöin myös huutokaupan pitopaikalla. Peruuttamisoikeus ei palvele perinteisen huutokaupan ajatusta.

Kuluttajariitalautakunnassa olleen tapauksen ratkaisussa punnittiin sitä, täyttääkö nettihuutokauppa KSL 6:16 § mukaisen poikkeuksen ehdot poistaen kuluttajalta 14 päivän peruuttamisoikeuden, mikäli kuluttajalla on mahdollisuus osallistua nettihuutokauppaan myös fyysisesti. Tapauksessa fyysistä huutokauppaa ei järjestetty, koska siihen ei ollut ilmoittautuneita.

Huutokaupanjärjestäjä katsoi osallistumismahdollisuuden täyttävän kuluttajansuojalain 6 luvun 16 § 1 momentin 10-kohdan mukaisen määritelmän huutokaupasta, kun osallistuminen huutokauppaan oli mahdollista muutoinkin kuin etäviestimillä, mikä poisti kuluttajan peruuttamisoikeuden. Kuluttaja vetosi vaatimuksessaan peruuttamisoikeuteen, koska fyysistä huutokauppaa ei järjestetty.

Kuluttajariitalautakunta piti merkityksellisenä sitä, että kuluttajalla on mahdollisuus osallistua fyysisesti huutokauppaan ilmoittautumalla siihen. Kun fyysistä huutokauppaa ei tosiasiallisesti järjestetty, ei nettihuutokauppa vastaa yleistä käsitystä julkisesta huutokaupasta. Kuluttajariitalautakunta painotti myös sitä, että perinteinen huutokauppa on kestoltaan lyhyt, kun taas netissä oleva huutokauppa voi kestää useita päiviä. Vaikka huutokauppaan oli mahdollisuus osallistua fyysisesti, ei se fyysisestikään järjestettynä olisi vastannut yleistä käsitystä huutokaupasta. Näin ollen Kuluttajariitalautakunta katsoi, että kuluttajalla oli 14 päivän peruuttamisoikeus ostamansa tuotteen osalta.

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisut ovat suosituksia, eivätkä ole täytäntöönpantavissa kuten tuomioistuinten antamat ratkaisut.

Helsingissä 4.3.2021

Inkeri Koski

Terveydensuojelurikkomus ja koronavirus

Koronavirus on ollut osana suomalaisten arkea jo vuoden päivät. Sanat altistuminen, karanteeni ja eristys ovat tulleet monille tutuiksi, mutta seuraamukset esimerkiksi karanteenin rikkomisesta ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Rikoslaissa on huomioitu henkilön vastuu tartuntatautien leviämisen estämisessä säätämällä terveydensuojelurikkomuksesta. Terveydensuojelurikkomus voi seurata esimerkiksi koronakaranteenipäätöksen tai koronaa sairastavan eristyksen rikkomisesta.

Viruksen leviämisen estämiseksi viranomaiset voivat asettaa henkilön joko tartuntatautilaissa säädettyyn viralliseen karanteeniin tai eristykseen. Virallinen karanteeni tarkoittaa tartuntatautilääkärin asettamaa karanteenipäätöstä silloin, kun henkilö on altistunut tartuntataudille. Eristys taas tarkoittaa sitä, että tartuntatautiin sairastunut henkilö asetetaan eristyksiin terveistä ihmisistä tartuntatautilääkärin määräyksellä. Sekä virallisen karanteenin että eristyksen rikkomisesta voi seurata rikoslain mukaan rangaistus terveydensuojelurikkomuksesta (rikoslaki 44 luvun § 2). Virallisesta karanteenista on tärkeää erottaa omaehtoinen karanteeni, joka perustuu henkilön vapaaehtoisuuteen. Omaehtoisen karanteenin rikkomisesta ei seuraa rangaistusta.

Rikoslain mukaan terveydensuojelurikkomukseen voidaan tuomita se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoo tartuntatautilain mukaista karanteenia tai eristystä. Terveydensuojelurikkomuksesta voidaan määrätä sakkoa tai vankeutta enintään kolme kuukautta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan virallisessa karanteenissa henkilön tulee välttää lähikontaktia oman talouden ulkopuolisiin ihmisiin, sekä olla menemättä esimerkiksi töihin, kouluun, kauppaan, apteekkiin, harrastuksiin tai yleisötilaisuuksiin. Näin ollen altistunut henkilö, joka on tartuntatautilääkärin toimesta määrätty viralliseen karanteeniin 14 päiväksi, voidaan tuomita terveydensuojelurikkomuksesta sakkoon tai vankeuteen, mikäli hän rikkoo karanteenimääräyksen ohjeita tämän ajanjakson aikana esimerkiksi menemällä kauppaan. Tartuntatautiin sairastuneen eristyksen pituuden määrittelee tartuntatautilääkäri, jolloin terveydensuojelurikkomus seuraa eristyksen rikkomisesta sen keston ajan. Eristykseen määrätyn henkilön tulee pysytellä erillään muista ihmisistä ja noudattaa samoja ohjeita, kuin virallisessa karanteenissa.

Koronavirukselle altistuneen tai tautia sairastavan ei siis kannata vähätellä viranomaisten antamia päätöksiä karanteenista tai eristyksestä, vaikka olisi hyvävointinen tai oireeton. Päätösten rikkominen voi johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen.  

Helsingissä 26.2.2021

Inkeri Koski

Työnantajan velvollisuus tarjota muuta työtä

Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus voidaan irtisanoa vain asiallisesta ja painavasta syystä. Jos työnantaja irtisanoo työntekijän taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla, on tarjolla olevan työn oltava vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi (työsopimuslain TSL 7 luvun 3 §).

Ennen irtisanomista työnantajan on kuitenkin selvitettävä oma-aloitteisesti, onko irtisanomisuhan alla olevalle työntekijälle mahdollista tarjota muuta työtä. Jos uudelleensijoitus tai -koulutus on mahdollista, ei työ ole sillä tavoin vähentynyt, että työntekijä voitaisiin irtisanoa taloudellisin ja tuotannollisin syin. Uudelleensijoitus tai -koulutusvelvollisuus on osa työntekijän irtisanomissuojaa.

Työnantajan on tarjottava työntekijälle ensisijaisesti hänen työsopimuksensa mukaista työtä. Jos tällaista työtä ei ole, on työnantajan tarjottava työntekijälle muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä (TSL 7 luku 4.1 §). Tarjottavassa työssä ratkaisevaa ei ole toimen nimike, vaan työntekijän soveltuvuus uuteen tehtävään sekä hänen hoitamansa työtehtävät. Vaikka uusi ja vanha tehtävä eroaisivat toisistaan esimerkiksi työnkuvan tai palkkauksen osalta, työnantaja on velvollinen selvittämään työntekijän työllistämis- ja koulutusmahdollisuudet tehtävään.

Mikäli työnantaja etsii samanaikaisesti muuhun tehtävään työntekijää, irtisanomisuhan alainen työntekijä on etusijalla tehtävään, vaikka ulkopuolinen hakija olisi häntä pätevämpi. Riittää, että irtisanomisuhan alainen työntekijä kykenee työhön (KKO 2000:59). Työnantajan on selvitettävä mahdollisuus tarjota työntekijälle työtä myös muista määräysvallassaan olevista yrityksistä tai yhteisöistä (TSL 7 luku 4.3 §).

Työn tarjoamisvelvollisuus koskee myös työtä, johon irtisanomisuhanalainen työntekijä voidaan kohtuudella kouluttaa. Koulutusvelvollisuus ei esimerkiksi rajoitu perehdyttämiseen, mutta ei toisaalta yllä ammatilliseen peruskoulutukseen. Työntekijällä tulee olla perusvalmiudet suoriutua työstä. Koulutusvelvollisuutta arvioitaessa otetaan huomioon esimerkiksi työnantajan taloudelliset edellytykset sekä työntekijän soveltuvuus koulutukseen. Työnantajan työntarjoamisvelvoitteen kohtuullisuus arvioidaan aina yksittäistapauksittain käyttäen kokonaisharkintaa.

Työtä katsotaan tarjotuksi vain tietyin edellytyksin. Oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on katsottu, että ilmoitus yhtiössä yleisesti haettavana olleista työpaikoista ei ole riittävä toimenpide työn tarjoamisvelvoitteen täyttämiseksi, vaan työtä on tarjottava henkilökohtaisesti ja selvin ehdoin vaihtoehtona työntekijän irtisanomiselle. Jos on kyse suuresta työnantajasta ja lukuisista irtisanottavista, riittävänä on pidetty avoimien työpaikkojen tarjoamista kaikille (TT 2013:106). Tällaisessa tilanteessa työnantajan tulee työtä tarjotessaan ilmoittaa ainakin työtehtävä, työaika, työpaikka sekä palkkaus.

Voidaan siis sanoa, että työnantajan työn tarjoamisvelvollisuus on melko laaja. Työntekijä ei voi kuitenkaan vaatia sijoittamistaan mihin tahansa tehtävään, jos hän ei todellisuudessa ole siihen pätevä. Lisäksi uudelleensijoitus- ja koulutusvelvollisuus koskee vain avoinna olevaa uutta työtä – työnantajan ei tarvitse luoda uusia työtehtäviä työllistääkseen irtisanomisuhan alla olevan.

On tärkeää, että työnantaja huolehtii työn tarjoamisvelvollisuudestaan. Mikäli työnantaja irtisanoo työntekijän ja laiminlyö työn tarjoamisvelvollisuuden, on kyseessä lainvastainen irtisanominen, joka synnyttää 3–24 kuukauden palkkaa vastaavan korvausvastuun työnantajalle.

Helsingissä 19.2.2021

Josefiina Tyyskä

Työntekijän kilpailukieltosopimukseen uudistuksia

Työsopimuslain 3 luvun 3 §:n mukaan työntekijä ei saa tehdä sellaista työtä tai harjoittaa sellaista toimintaa, joka työn luonne ja työntekijän asema huomioon ottaen ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa hyvän tavan vastaisena kilpailutekona. Tämä kilpailukielto sitoo työntekijää työsuhteen ajan. Jos työnantaja haluaa, että kilpailukielto on voimassa myös työsuhteen päättymisen jälkeen, on solmittava erillinen kilpailukieltosopimus.

Kilpailukieltosopimus on vapaamuotoinen sopimus työnantajan ja työntekijän välillä. Sopimuksen tarkoituksena on rajoittaa työntekijän oikeutta siirtyä kilpailijalle töihin tai harjoittaa itse kilpailevaa toimintaa työsuhteen päättymisen jälkeen. Kilpailukieltosopimus voidaan tehdä joko työsuhteen alkaessa tai sen aikana.

Kilpailukieltosopimuksesta säädetään työsopimuslain 3 luvun 5 §:ssä. Lain mukaan sopimus voidaan tehdä vain työnantajan toimintaan tai työsuhteeseen liittyvästä erityisen painavasta syystä. Erityisen painavan syyn arvioinnissa on huomioitava muun muassa työnantajan toiminnan laatu ja se, onko työnantajalla erityinen tarve suojata liike- tai ammattisalaisuuksiaan. Myös työntekijän asemalla tai työn luonteella voi olla arvioinnissa merkitystä. Mitä enemmän työntekijä on tekemisissä salassa pidettävien tietojen kanssa, sitä helpommin kilpailukieltosopimuksen olemassaololle voidaan löytää painavia perusteita.

Työsopimuslain mukaan kilpailukieltosopimus voidaan solmia pääsääntöisesti enintään kuuden kuukauden ajaksi. Mikäli työntekijä saa kohtuullisen korvauksen kilpailukieltosopimuksesta aiheutuneesta haitasta, on mahdollista pidentää kilpailukiellon voimassaoloaikaa enintään vuodeksi. Tällä hetkellä työntekijälle ei siis tarvitse maksaa korvausta alle kuuden kuukauden pituisesta kilpailukieltosopimuksesta.

Vuoden 2020 marraskuussa annettiin hallituksen esitys eduskunnalle kilpailukieltosopimuksia koskevan sääntelyn muuttamiseksi. Hallituksen esityksessä esitetään, että työnantajan maksuvelvollisuus ulotetaan koskemaan kaikkia kilpailukieltosopimuksia riippumatta sopimuksen pituudesta. Korvauksen määrä olisi 40 % työntekijän normaalista kuukausipalkasta, kun kilpailukieltosopimus olisi voimassa enintään kuusi kuukautta. Tätä pidempien kilpailukieltosopimusten osalta maksuvelvollisuus olisi 60 % normaalista kuukausipalkasta. Korvausta tulisi maksaa koko rajoitusajalta.

Lisäksi säädettäisiin työnantajan oikeudesta irtisanoa kilpailukieltosopimus työsuhteen kestäessä, jos olosuhteiden muuttuessa sopimusta ei enää nähtäisi tarpeelliseksi. Työsuhteen lakattua irtisanominen ei olisi enää mahdollista. Muutosten on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2022.

Helsingissä 12.2.2021

Anette Enroos

Työntekijän oleskeluluvasta

Suomessa tietyillä aloilla ei ole riittävää tarjontaa työntekijöistä, mikä korostuu väestön ikääntyessä. Työntekijän oleskeluluvan nojalla ulkomaalainen henkilö voi oleskella Suomessa työnteon perusteella.

Työntekijän oleskeluluvasta säädetään ulkomaalaislain (30.4.2004/301) 5 luvussa. Työperusteista oleskelulupaa voi hakea henkilö, joka on tulossa Suomeen suomalaisen tai Suomessa toimivan työnantajan palvelukseen. Tällöin edellytyksenä on työsopimuksen solmiminen tai sitovan työtarjouksen vastaanottaminen.

Työnantajalla on keskeinen rooli työntekijän oleskeluvan hakemisessa. Työnantajan tulee liittää oleskelulupahakemukseen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista, vakuutus työehtojen lain- ja työehtosopimuksen mukaisuudesta sekä työ- ja elinkeinotoimiston niin vaatiessa selvitys kyvystä huolehtia työnantajavelvoitteista.

Työntekijän oleskeluluvan hakeminen on kaksivaiheinen. Ensin työ- ja elinkeinotoimisto antaa osapäätöksen, jossa arvioidaan työvoimapoliittisia edellytyksiä. Arvioitavaksi tulee, onko haettavaan tehtävään saatavissa työvoimaa kohtuullisessa ajassa Suomessa tai EU/ETA-alueella, onko hakijan toimeentulo turvattu maassa oleskelun aikana, ovatko työsopimuksen ehdot lain ja sovellettavan työehtosopimuksen mukaiset sekä suoriutuuko työnantaja työnantajavelvoitteistaan. Lisäksi työ- ja elinkeinotoimiston on harkittava työntekijän erityisiä edellytyksiä, joita voi olla hygieniapassin tai ajokortin vaatiminen kyseisessä tehtävässä.

Työ- ja elinkeinotoimiston osapäätöksen jälkeen Maahanmuuttovirasto tekee lopullisen päätöksen työntekijän oleskeluluvasta. Maahanmuuttoviraston on arvioitava yleisten edellytysten toteutuminen työntekijän oleskeluluvan myöntämiselle, jotka koskevat mahdollisia rikoksia ja maahantulosäännösten kiertämistä. Työntekijän työnteko-oikeus alkaa oleskeluluvan myöntämisestä.

Työnantajalla on velvollisuuksia ulkomaalaisen henkilön palkkaamisessa. Työnantajan tulee varmistua siitä, että palvelukseen tulevalla ja palveluksessa olevalla ulkomaalaisella on työnteko-oikeus. Tiedot ulkomaalaisista työntekijöistä ja työnteko-oikeuksien perusteista on myös säilytettävä työpaikalla. Lisäksi työnantajalla on tiettyjä tiedonantovelvollisuuksia työ- ja elinkeinotoimistolle sekä työntekijöiden edustajalle työpaikalla.

Työnantajavelvoitteiden rikkomisesta voi aiheutua seurauksia. Työnantaja syyllistyy ulkomaalaisrikkomukseen, mikäli tahallaan tai huolimattomuudesta pitää palveluksessaan ulkomaalaisen, jolla ei ole työnteko-oikeutta taikka antaa viranomaiselle virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja esimerkiksi työnteon ehdoista. Maahanmuuttovirasto voi määrätä seuraamusmaksun työnantajalle, joka työllistää laittomasti maassa oleskelevan henkilön.

Sähköinen ilmoittaminen Patentti- ja rekisterihallitukseen ja Verohallintoon

Kaupparekisteri on Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ylläpitämä julkinen yritystietojen rekisteri. Kaupparekisteriin on ilmoitettava osakeyhtiön, kommandiittiyhtiön, avoimen yhtiön ja osuuskunnan tiedot, joista muodostetaan julkinen kaupparekisteriote.  Yritysten julkisilla tiedoilla on merkitystä niin yrityksen yhteistyökumppaneiden kuin viranomaistenkin toiminnassa. Yritysten rekisteritiedot antavat julkivarmistuksen yhteistyökumppaneille, minkä vuoksi tiedot tulee pitää ajantasaisina.

Kaupparekisterilailla on määritelty 4-13 §:ssä sisältöedellytykset erilaisten toimimuotojen perustamisilmoituksille. Ilmoittajan kannattaa tutustua omaan toimimuotoonsa liitettyihin edellytyksiin, sillä yhtiön tietojen ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti voi johtaa yritys- ja yhteisötietolain 19 §:n nojalla jopa sakkorangaistukseen.

Kaupparekisteriin ilmoittaminen voidaan tehdä paperilomakkeella tai sähköisesti. Sähköisen ilmoittamisen palvelun tarjoaja on Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä (YTJ), jonka kautta tiedot rekisteröidään sekä PRH:n kaupparekisteriin että Verohallinnon rekisteriin. Useista ilmoituslajeista peritään maksu, joka on sähköisen ilmoittamisen palvelussa pienempi kuin paperilomakkeella ilmoitettaessa. Sähköisen ilmoittamisen palvelu laskee valmiiksi ilmoituksen kokonaishinnan.

Sähköinen ilmoittaminen tehdään ilmoittajan henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla. Ilmoittaja kirjautuu henkilökohtaisesti palveluun ja vahvistaa olevansa valtuutettu tekemään yhtiötä koskevan ilmoituksen. Pankkitunnuksilla varmennettu henkilö voi laatia ilmoituksia, mutta hän ei voi allekirjoittaa esimerkiksi yrityksen muutosilmoitusta. Allekirjoittajana voi toimia ainoastaan henkilö, joka on rekisteröity yhtiön allekirjoitusoikeutetuksi. Ilmoittaja, jolla ei ole allekirjoitusoikeutta, voi täyttää sähköisen ilmoituksen, joka lähetetään palvelun kautta yhtiön nimenkirjoitusoikeutetulle.

Sähköinen ilmoittaminen ei kuitenkaan aina ole mahdollista. Esimerkiksi osakeyhtiön perustamisilmoituksen tekeminen sähköisesti edellyttää, että osakeyhtiön osakepääoma on nolla euroa ja että yhtiölle riittää vakiomuotoinen yhtiöjärjestys. Palvelu muodostaa tietojen pohjalta osakeyhtiölle valmiin perustamissopimuksen ja yhtiöjärjestyksen. Muissa tapauksissa ilmoittajan on  tehtävä yhtiön perustamisilmoitus paperilomakkeella. Sähköinen ilmoittaminen helpottaa ilmoittajan työtä, mutta se ei kata kaikkia ilmoituslajeja tai ilmoitusten erityispiirteitä.

Sähköinen ilmoitustapa on laajimmin käytössä muutosilmoituksia tehtäessä. Muutoksen ilmoittajan on oltava täysi-ikäinen, hänellä on oltava suomalainen henkilötunnus sekä verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenne tai sirullinen henkilökortti. Edellytysten täyttyessä ilmoittajalle avautuu kattava valikoima sähköisesti tehtäviä yrityksen muutosilmoituksia.

Järjestelmä on helpottanut ja nopeuttanut ilmoitusten tekemistä. Kaupparekisteri-ilmoituksen tekeminen on kaksiportainen toimenpide, jossa on ensin selvitettävä yhtiömuotoon sekä ilmoitukseen liitetyt velvollisuudet ja lopuksi rekisteröitävä edellytetyt tiedot joko sähköisesti tai paperilomakkeella.

Vaikka sähköinen ilmoitus ei ole täysin korvannut perinteistä paperilomaketta, se on tuonut merkittäviä parannuksia yritystietojen ilmoittamiseen. YTJ:n palvelun kautta ilmoittaminen tapahtuu ripeämmin ja edullisemmin. Muutosilmoitusten laatiminen sähköisesti palvelee yritysten tarpeita monimuotoisesti ja nykyaikaisesti, sillä muutosvaihtoehtoja on kattavasti ja ne voidaan toteuttaa turvallisesti henkilökohtaisen tunnistautumisen kautta.

Kesätyö asianajotoimistossa

Oikeustieteen opiskelijalle kesätyö asianajotoimistossa antaa mahdollisuuden kokea, millaista asianajajan työ on käytännössä ja millaisissa tilanteissa oikeudellista osaamista tarvitaan. Opinnoissa kartetun teoreettisen osaamisen lisäksi käytännön osaamisen saaminen on korvaamatonta.

Pienessä asianajotoimistossa kesätyötekijäkin pääsee avustamaan toimeksiantojen hoitamisessa. Kesätyö sisältää monipuolisesti työtehtäviä, esimerkiksi asiakaspalvelua,  yhteydenottoja eri tahoille, asiakirjojen valmistelua, oikeuskirjallisuuteen ja oikeuskäytäntöön perehtymistä sekä asianajotoimiston jokapäiväisten rutiinien hoitamista. Yksikään päivä ei kuitenkaan ole samanlainen, ja työtehtävien vaihtelevuus antaa kesätyöläiselle kattavan kuvan asianajotoimiston toiminnasta sekä erilaisista toimeksiannoista. Kesän rauhallisuus antaa työntekijälle hyvän tilaisuuden perehtyä asioihin kunnolla ja perusteellisesti, sekä paneutua toimeksiantoihin.

Tehtävien hoitaminen opettaa kesätyöntekijälle oma-aloitteisuutta ja päättelykykyä. Työssä oppii lisäksi huolellisuutta ja tarkkuutta, jotka ovat asianajotoimistossa työskennellessä välttämättömiä taitoja. Loma-aikana, kun toimisto hiljenee, oppii kesätyöntekijä vastuuta hoitaessaan toimiston asioita itsenäisesti.

Työskentely asianajotoimistossa tuo intoa ja motivaatiota myös opintoihin, kun työskennellessä huomaa pääsevänsä käyttämään opinnoissa saatuja tietoja. Vaikka kesä voi tuntua lyhyeltä ajanjaksolta, ehtii kesätyössä päästä hyvin mukaan asianajomaailmaan.  

Helsingissä 21.8.2020

Antonia Istomin ja Inkeri Koski

Asianajajan rahanpesuilmoitusvelvollisuus – Käytännön esimerkkejä

Asianajajat ovat rahanpesulain nojalla velvollisia ilmoittamaan rahanpesuepäilystä. Rahanpesulain 1 luvun 2 §:n 12 kohdassa on määritelty ne toimeksiannot, joita hoitaessa asianajajan on noudatettava rahanpesulain säännöksiä. Tällaisia toimeksiantoja ovat esimerkiksi asiakkaan rahavarojen hoitaminen sekä kiinteistöjen ostaminen tai myynti.

Keskusrikospoliisin rahanpesun selvittelykeskus vastaa rahanpesuilmoitusten vastaanottamisesta. Poliisin kehittämät rahanpesuindikaattorit antavat apua rahanpesun ilmoitusvelvollisuuden täyttymisen arvioimisessa. Rahanpesuindikaattoreita ovat esimerkiksi väärennetyt tai epäilyttävät henkilöllisyystodistukset ja asiakirjat, henkilön tai yrityksen kotimaa sekä pyydetyn lisäselvityksen laiminlyönti. Ilmoitusvelvollisuus velvoittaa asianajajan ja hänen apulaisensa tekemään ilmoituksen viipymättä siitä, kun epäilyttävä liiketoimi havaitaan.

Esimerkkinä epäilyttävästä toimesta voi olla tilanne, jossa päämies ottaa yhteyttä ulkomailta, ja pyytää oikeudellista apua lainan velkomiseen Suomessa asuvalta velalliselta. Asianajajan on tunnistettava päämiehensä luotettavalla tavalla. Poliisin rahanpesuindikaattorien mukaan tilanteessa, jossa päämies on kotoisin ETA-alueen ulkopuolelta, rahanpesun riski on suurempi. Lisäksi rahanpesun mahdollisuuteen viittaa se, jos päämiehen toimittamat asiakirjat ovat ristiriidassa hänen kertomaansa, tai henkilö välttää vastaamasta lisäkysymyksiin tapahtumista ja tapauksen osapuolista. Rahanpesua voidaan tavoitella asianajotoimiston avulla esimerkiksi pyytämällä maksujen suorittamista asiakasvaratilin kautta.

Mikäli rahanpesuilmoituksen tekemisen edellytys täyttyy ja liiketoimen tai suorituksen taloudellinen arvo on yli 1000 euroa, ylittyy rahanpesuilmoituksen tekemisen kynnys. Tällöin ilmoitusvelvollisen on tehtävä ilmoitus poliisille, joka selvittää, onko kyseessä rahanpesutapaus.

Rahanpesulaki ei velvoita ilmoituksen tekijää lopettamaan toimeksiantoa, sillä rahanpesuilmoituksen tekeminen ei vielä tarkoita rahanpesun tai muutoin lain vastaisen toiminnan käsillä oloa. Toimeksiannosta tulee kuitenkin luopua asianajajaliiton tapaohjeiden perusteella, mikäli asiakas menettelee vilpillisesti, asiakkaan ja asianajajan välille on asiakkaan menettelyn vuoksi syntynyt luottamuspula tai muuten on olemassa erityinen syy toimeksiannosta luopumiseen. Erityisiä syitä ovat ainakin, jos asiakas vielä asianajajan huomautuksen jälkeenkin on asianajajan kanssa olennaisesti eri mieltä siitä millä tavalla tehtävää pitäisi hoitaa, jos asiakas toimii olennaisesti vastoin asianajajan neuvoa tai laiminlyö olennaisesti myötävaikutusvelvollisuutensa, käyttäytyy epäasiallisesti tai rasittaa asianajajaa kohtuuttomasti, tai jättää maksamatta asianajajan esittämän laskun.  

Tilanteessa, jossa rahanpesuilmoitus on tehty, voidaan toimeksianto lopettaa luottamuspulan takia, mikäli päämies ei ole antanut luotettavaa selvitystä henkilöllisyydestään ja toimeksiantoon liittyvistä tapahtumista tai osapuolista. Mikäli päämies ei maksa hänelle asetettua ennakkolaskua, on tämä myös peruste toimeksiannon päättämiseen.

Helsingissä 16.7.2020

Inkeri Koski

Asianajotoimiston arkea oikkarin näkökulmasta

Olen työskennellyt opintojeni ohella Asianajotoimisto Impola Oy:ssä. Työskentelyni asianajotoimistossa on tullut päätökseen siirtyessäni valtionhallinnon palvelukseen.

Työskentelyni myötä olen saanut seurata aitiopaikalta asianajotoimiston arkea. Olen päässyt näkemään, minkälaista asianajajan työ käytännössä on toimeksiannon vastaanottamisesta tuomioistuimen päätökseen saakka.

Olen saanut tutustua monipuolisesti eri oikeudenaloihin. Olen perehtynyt esimerkiksi perhe- ja jäämistö-, insolvenssi-, työ- sekä rikosoikeuteen. Erilaisten oikeudellisten asiakirjojen luonnostelu, muun muassa ositus- ja perinnönjakokirjan sekä pesäluettelon ja velallisselvityksen laatiminen ovat tulleet minulle tutuksi. Olen avustanut myös turvapaikka-asioiden hoitamisessa, jonka myötä olen saanut oppia kansainvälisistä ihmisoikeuksista. Lisäksi olen saanut seurata oikeudenkäyntikirjelmöinnin etenemistä, mikä on vahvistanut prosessioikeudellista osaamistani.

Olen päässyt tekemään monipuolisesti erilaisia oikeudellisia tehtäviä, ja oppimiskäyräni on ollut jyrkästi noususuuntainen. Ei ole ollut ainuttakaan työpäivää, jolloin en olisi oppinut jotain uutta.

Oman alan työkokemus opintojen ohella on ollut kullanarvoista ja selkeyttänyt, mihin oikeudenaloihin haluan keskittyä tulevaisuudessa. Kokemukseni asianajotoimistossa työskentelystä on vahvistanut ajatusta, että haluan toimia itsekin asianajajana. Saamillani eväillä on hyvä jatkaa tätä tavoitetta kohti.